Hei taas! Haluan kaikille tällä kirjotuksella kertoa, etten ole unohtanut blogiani vaikken ole moneen viiikkoon,jopa kuukausiin kirjoittanutkaan mitään. Mulla on ollut takanani yksi elämäni vaikkeimista syksyistä. Välillä jopa tuntui etten tule ikinä selviämään tästä kaikesta.
Aamuisin oli vaikea nousta sängystä ylös. Liikuin lähinnä työpaikan ja kodin väliä koska energiani ei yksinkertaisesti riittänyt muuhun. En jaksanut ajatella yhtään mitä pistän päälleni saatika meikkaanko ollenkaan vai en. Ihan pienikin vastoinkäyminen sai minut itkemään itseni uuvuksiin asti. Tilannetta ei auttanut yhtään se, että myös moni läheisistäni joutui kokemaan paljon tämän syksyn aikana. Olin varma ettei tämä pääty ikinä.
Onneksi mulla on ympärilläni ihania ihmisiä. En selviäis ilman vapauttavia tyttöjeniltoja,äitin ja isin viisauksia,Joonaksen huolenpitoa,Saagan maratonpuheluita tai Julian terapaeuttisia salihetkiä. Olen niin teille kaikille koko elämäni velkaa!
Nyt on kuitenkin ollut jo monta viikkoa nousukiitoa. En kunnolla enää edes muista milloin olisin viimeksi itkenyt. Vihdoin mulla on taas energiaa kirjoittamiseen,meikkaamiseen,sosialisoitumiseen,siivoamiseen ja mikä parasta muuton suunnitteluun! En usko miten aika voi mennä näin nopeaa! Meistä tulee tamperelaisia vain 48 päivän päästä! Olen jo niin innoissani suunnitellut uuden asunnon sisustusta ja tuhlannut omaisuuden Ikeaan. Koko asuntomme muistuttaakin himohamstraajien paratiisiä kaikkine epämääräisine tavarakasoineen,pahvilaatikoineen ja roskaläjineen. Olen siitä huono muutttoihminen etten ikinä raski luopua mistään
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti