Kun kroppa on pahemman kerran sekaisin

Musta tuntuu välillä, että saan aina vaan muutaman kuukauden kerrallaan nauttia energisestä olosta ja liikunnan riemusta, ennen kuin mun kroppa sanoo aina itsensä irti. Yleensä ollaan menty vähän liian kunnianhimoisesti eteenpäin ja jätetty vähän taka-alalle se niin tärkeä kehonhuolto. Onneksi kaikki nämä kerrat ovat opettaneet paljon ja nykyään sitä osaa olla fiksumpi oman kroppansa suhteen. En ryntää väkipakolla salille, jos oikeasti tuntuu etten jaksa. Viikonloput olen pyhittänyt hyvälle ruualle ja isolle makuunin karkkipussille. Alan selvästi olemaan jo oikealla tiellä.

Kunnes mun kroppa sanoi jälleen kerran itsensä irti. Tosin tällä kertaa hieman eri muodossa kuin aikasemmin. Väsymys meni ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Nukahtaminen oli mulle tosi vaikeaa, mutta herääminen vieläkin vaikeampaa. Olin viikon kokonaan pois salilta, söin paljon ruokaa ja ajattelin, että asia menee sillä ohi. Väsymyksen lisäksi aloin kärsimään yltiöpäisestä hikoilusta, joka oli kaukana siitä ns. normaalin rajoista. Ja kaikista pahin oire oli se, että mulla alkoi kirjaimellisesti lähteä tukka päästä. Pistin paniikissa jo Ranjallekkin viestiä, ettei tää pinkki selvästi sovi mulle kun hiuksia jää joka harjauskerralla tuppo käteen. En uskaltanu enään pestä hiuksia, kun lattiakaivo meni vaaleanpunaiseksi jo yhden suihkukerran jälkeen. Lopetin Ranjan kehotuksesta föönin ja suorsitusraudan käytön totaalisesti. Pidin hiuksia kiinnni niin paljon kuin mahdollista, koska en uskaltanu harjata niitä. Nyt oli pakko suunnata lääkäriin.

Menin lääkäriin tarkistuttaan mun rautapitoisuuden. Epäilin, että hiustenlähtö voisi johtua siitä. En ole syöny punaista lihaa nyt kolmeen vuoteen, joten olisi ihan loogista, että siellä muhisi pieni anemia. Niin ei kuitenkaan ollut.

Niin kuin olen täällä monta kertaa aikasemmin kertonu, että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Jotenki ajattelin myös, että mun kilpirauhasarvot heittää vähän häränpyllyä ja kohta kaikki on taas hyvin. Kilpirauhanenhan siellä temppuili, mutta vähän erillailla kuin olisin ikinä osannut odottaa.

Sain siis kuulla kärsiväni tyreotoksikoosista eli kilpirauhasmyrkytyksestä. Voin sanoa, että shokki oli melkoinen kun luulin, että kysessä on vain pieni heitto arvoissa. Lääkäri kertoi mulle lisää siitä, mistä tyreotoksikosioosissa on kyse ja pikkuhiljaa mulla alkoi kaikki kirkastumaan. Kyse on siis siitä, että olen pitkän aikaa saanut kilpirauhashormonia eli tyroksiinia aivan liikaa siihen nähden, mitä oikeasti tarvitsisin. Samalla selvisi mistä johtui hiusten lähtöni, väsymykseni, hikoiluni ja nopea sydämmen sykkeeni. Oli tietysti helpottavaa saada tietää vihdoin mikä minua vaivaa. Sain lääkeet tyrotoksikosioosiin, sekä kilpirauhaslääkitykseni jouduttiin aloittamaan uudestaan ihan alusta. Uudet lääkeeni laskevat verenpainetta ja lievittävät tyreotoksioosin oireita, ja niiden takia en ole päässyt salille kahteen viikkoon. Tällä viikolla kävin varovaisesti jo attackissa ja voi sitä riemua kun en pökertynyt kesken askelkyykkyhyppyjen, vaan jaksoin hyvin tunnin loppuun asti !

Muhun iskee välillä ihan hirveä ängsti siitä, etten ole päässyt kunnolla liikkumaan moneen viikkoon. Sen takia tässä tämä pieni avautuminen. Olen varma, että olen lihonnu sata kiloa ja toisessa hetkessä nauran itselleni kuinka tyhmästi ajateltu. En oikein enään itsekkään tiedä mitä ajatella.

Tuosta diagnoosista on nyt kaksi viikkoa ja ensiviikolla mulla on vihdoin kontrolliaika. Osa oireista on lievittäneet jo hienosti, mutta mun hiusten lähtö ei ole liikahtanut vielä yhtään parempaan suuntaan. Yritän mennä eteenpäin päivä kerrallaan ja ajatella, että kyllä ne vielä palaavat ennalleen. Mulla on aina ollu tosi paksut hiukset ja niiden oheneminen on ollu mulle tosi kova pala. Mutta tästähän ei ole kuin suunta ylöspäin ? Ainaki edellleen jaksan vahvasti uskoa niin ♥