Pää liianki sekaisin.

Mun pää on viime päivinä ollu vähän liianki pyörällä. Ja milloin mistäkin asiasta. Juhannus oli ihana ja kaiken sen arvoinen, mutta "entisenä lihavana", mulla stressaa heti yhden päivän herkuttelun jälkeen se, että nyt lihoan takasin. Tämä pieni hirviöajatus on ollu mun riesana koko viimeisen vuoden ja tiedän, että siitä pitäisi päästä eroon. Saaga osaa hyvin palauttaa mut takaisin maanpinnalle, mutta enhän mie voi Saagassakaan roikkua 24/7, siltä varalta että nyt tartten nopean lyönnin pääkoppaani.

Järjellä tietysti tiedostan sen asian, että ei se yhden eikä vielä kahdenkaan päivän herkuttelu tuo mitään takaisin. Korkeintaan turvotusta, joka laskee jo seuraavan treenin jälkeen. Silti musta tuntuu, että mun pää menee liian helposti sekaisin. Asiaan vaikuttaa monta asiaa. Ainakin se, että omasta mielestäni haluan pudottaa vielä painoa muutamia kiloja ainakin, ja jos syön herkkuja koen epäonnistuneeni. TAAS! Eihän se näin mene! Ärsyttää oma ajatusmalli ihan suunnattomasti.

Kuluneen vuoden aikana, kun mun painonpudotus on mennyt eteenpäin, olen syöny lukemattomat määrät herkkuja. Ja silti mun paino putoaa tasaiseen tylsään tahtiin. Hyvähän se on, että se putoaa hiljalleen, koska pysyypähän poissa. Ja terveys edellä tietysti mieki sitä painoa puotan alaspäin. Välillä mennään aikalailla tasaista viivaa eteenpäin, mutta semmostahan se on. Olen tosi pahasti turhasta stressaaja ja se näkyy tässä asiassa aika selvästi.

Olen myös huomannu, että mun itsekriittisyys mun blogikuvia kohtaan on kasvanut tosi paljon. En mie ennen syynänny jokaista makkaraa ja ilmettä hyvin hyvin tarkasti, vaan laitoin kuvia blogiin, jos ne kokonaisuudessaan näytti hyvältä. Nyt olen huomannu, että mun tyytymättömyys itseeni tällä hetkellä, vaikuttaa tosi paljon siihen, mitkä kuvat blogiin päätyy. Yritän opetella tästä tosissani eroon. En halua olla niin pinnallinen itseni suhteen. 

Olen viime päivien aikana alkanut kirjoittaa taas päiväkirjaa. Kirjoitin päiväkirjaa ala-asteelta lähtien monta vuotta, mutta sitten kun täysi-ikä alkoi lähestyä se vain jotenki laamaantui. Se välillä ärsytää paljon, koska musta on jälkeenpäin niin kiva lukea niitä. Sitäpaitsi  niiden pitäminen auttoi mua pitämään pääni kasassa monta kertaa. Olen nyt aloittanu päiväkirjan pitämisen uudestaan ja toivon, että se auttaisi mua ajattelemaan fiksummin itsestäni. 

Olen kuitenkin ylpeä itsestäni ja tiedän minkälainen matka mulla on takana. Ei pitäisi väheksyä itseään <3