Seikkailupuisto Huima

Aina ku mie olen vierailulla Rovaniemellä, mun kaikki päivät on ihan totaaliseesti buukattu. Joudun kaikki kaverien näkemiset ja erillaiset aktiviteetit aikatauluttaa tarkasti, että mulla on kaikille varmasti aikaa. Tällä kertaa ajattelin, että olen Rovaniemellä koko mun ensimmäisen kesäloman, eli kaksi viikkoa, jotta mulla on aikaa varmasti kaikille. Nyt kuitenkin näyttää ja tuntuu siltä, että aika alkaa loppua taas kesken !

Vaikka aika loppuisi kuinka kesken, meillä on siskojen kanssa muutamia perinteitä ja lempiaktiviteetteja, mihin vain on löydyttävä sitä aikaa. Muuten mun Rovaniemilomani ei ole täydellinen. Yksi niistä aktiviteeteistä on Seikkailupuisto Huima, joka avattiin Ounasvaaralle viime kesänä. Huima koostuu erillaisista puihin rakennetuista radoista aina metristä seitsemään metriin. Mun pitänee myöntää, että viime kesänä me ei Jennan kanssa uskallettu kuin kolme ensimmäistä tasoa. Sitten mentiin jo muka ihan liian korkealla ja me jäätiin Jennnan kanssa masentuneina alas katsomaan kun Seela veteli korkeuksissa koko radan läpi. En nyt tarkkaan muista kuinka monta rataa Huimassa oli. Olisikohan 7 tai 8 ?

Temppuratojen haasteellisuus kasvaa korkeuden mukana aina eteenpäin mentäessä. Meillä meni parissa radassa Jennan kanssa melkein tunti, kun ei ensin uskallettu mennä eteenpäin. Tällä kertaa myös kovasti uhotiin, että mennään ihan koko rata, kun viimeksi ei uskallettu. Päästiin kyllä kaikki muut paitsi sitä viimeistä. Ei vaan päästy kiipeämään sinne ylimälle tasolle. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvaa siitä härpäkkestä mitä pitkin olisi ollut tarkoitus kiivetä. Vähän jäi harmittamaan kun ei päästy / uskallettu sinne ylimälle tasolle, mutta voittajafiilis jäi kuitenkin kun selvittiin kaikista muista radoista. Toisin kuin sillon viime kerralla. Joissakin tehtävissä pitää hieman miettiä strategiaa, ennen kuin uskaltaa hypätä radalle. Kaikki vaikutti sata kertaa vaikeammalta ylhäällä kuin alhaalta katsottuna.

Vaikka sie olet tietysti valjaissa kiinni, yläpuolella menevässä vaijerissa eli et mitenkään voi tippua, niin silti sitä pelkää kokoajan. Mulla oli kämmenet ihan hellänä kaikesta siitä paniikinomaisesta tarrautumisesta niihin tukinaruihin, kun pelkäsin vain niin kovasti sitä, että mun jalka lipsahtaa ja mie kaaduin. Vaikka silloinhan mie jäisin vain roikkumaan.

Jokainen rata päätyy yleensä pitkään vaijerilaskuun, joka mun mielestä yksi parhaista osista aina radoilla. Ekalla kerralla jännitti tosi paljon, kun piti vain istua tason reunalle ja tiputtautua alas laskuun.

Jos liikkuu Rovaniemellä Ounasvaaralla päin, mie suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan Huimaa ! Tietääkseni myös Tampereelta löytyy seikkaulupuisto, joten tiedänki mitä teen kun palaan kotiin !