Ystävänpäivähöpinää ja liikkumisen riemua ♥

Eilen oli ihana ystävänpäivä, joka me tosin vietettiin Joonaksen kans erillään. Eikä se mua haitannut. Ei olle ikinä juhlittu oikein ystävänpäivää, eikä varmaan ikinä ostettu toisillemme ystävänpäivälahjoja (?). Johtunee varmaan siitä, että meidän vuosipäivä ja mun synttärit on helmikuussa, joten olis ihan kohtuutonta vaatia vielä ystävänpäivänäkin lahjoja. Meille ystävänpäivä on ollut lähes samanlainen kuin jokin ihan tavallinen päivä. Jos ollaan yhdessä kotona, katsotaan elokuvaa ja tehdään yhdessä ruokaa. Tällä kertaa oli kuitenkin niin, että itse vietin aikaani töissä ja Joonas Helsingissä. Tosin, ennen kuin Joonas lähti, se herätti minut kukkakimpulla! Hihi olipa se ihana ♥ Sain mie kuitenkin ystävänpäivälahjoja! Ihanilta Sompulta ja Hennalta ! ♥ 

 Mun ystävänpäivä meni siis kokonaan töissä työkavereiden ja ihan järkyttävän pääkivun kanssa. Sunnuntait on meillä yleensä tosi kiireisiä, eikä kukaan pääse poistumaan kassalta mihinkään. Ja mulla särkee tosi harvoin muutenki päätä. Tietysti se järkyttävä jumputus päätti alkaa jo ensimmäisen tunnin aikana ja helpotti vasta 8h myöhemmin, kun olin vihdoin kotona. Onneksi on olemassa oma ihana peitto ja Netflix ! Tänä aamuna oli jo niin ihana herätä uuteen päivään ! Ja tätä päivää mie olenki odottanu kuin kuuta nousevaa! Jenna tulee tänään Tampereelle mun luo kokonaiseksi kolmeksi päiväksi ! En malta odottaa sitä hetkeä kun illalla lähden töistä kotia ja Jenna on meillä mua vastassa! Ja kaiken lisäksi mun seitsemän päivän työputki loppuu tänään ja mulla on edessäni ihanat kolme vapaata Jennan kanssa! Tiedossa siis paljon shoppailua, Ikeaa, Ideaparkia ja kaikkea meidän omia hömppäjuttuja <3

Toinen syy, miksi olen odottanu tätä päivää niin kovasti on se, että mun salitauko loppuu vihdoin tänään! Niin kuin jokaisen salitauon loppuvaiheilla, olo alkaa muuttua löllökasaksi ja pikkuhiljaa alan ärsyttämään itse itseäni. Tiedän, että olen salitauolla aina omaksi parhaakseni, mutta mun pääkopalle sitä on välillä vaikeaa myöntää. Se ajattelee, että mie olen laiska kasa, joka ei viitsi lähteä kotoa kylmään ilmaan hyppimään. Näiden kahden välillä on toisinaan vaikea palloilla ja yrittää ajatella järkevästi. Onneksi tänään sekin loppuu ja pääsen taas rehkimään salille. Tämmosten ajatusten keskellä mie monesti mietin sitä, miten olen ennen jaksanu maata viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen vaan sohvalla. Olihan mulla sillonki huono olla, tunsi itseni hirveäksi läskiksi (mitä kyllä olinkin), mutta en vaan viitsinyt tehdä asialle mitään. Helpompi oli ilmeisesti valittaa ja keksiä tekosyitä miksen taas tänäänkään muka kerkeä salille. Tai edes pihalle. Onneksi tuo elämä on nyt hyvin kaukana takanapäin ja nautin suunnattomasti siitä tunteesta, että saan pistää itseni oikeasti koville. Tai siitä, kun vapaapäivinä saan juosta pihalla koko päivän ja nauttia ihanasta ja raikkaasta ulkoilmasta. En tajua miten olen ennen valinnut sohvan aina ennen ulkoilua. Onneksi mie olen nykyään niin paljon fiksumpi !

Oikein ihanaa viikon alkua kaikille höpöille !

♥