Mikä minua motivoi ?

Tälleen muutama päivä ennen dieettiä tulee mietittyä kaikenlaisia asoita. Sitä miksi teen sen uudestaan? Onko se kaikki todella sen hyvän kropan ansiota ? Ja ennen kaikkea sitä, mikä mua motivoi ja kuinka saan pidettyä sen motivaation yllä ? Niinkin monta laihdutusyritystä, mitä multakin menneisydestä löytyy, mikään yritys ei ole ikinä yltänyt näin pitkälle. Tietysti sitä ajattelee monta kertaa päässään ja itselle täytyy välillä vieläkin hokea, että jumankauta mie oikeasti tein sen. Sitä on vieläkin vaikea välillä sisäistää. En tunne itseäni yhtään samaksi ihmiseksi kuin vielä vuosi sitten. Mun on tosi vaikea kuvitella, että viettäisin koko päivän sisällä tai söisin ruuaksi pelkkää roskaruokaa. Niin paljon on tultu eteenpäin, mutta vielä on matkaa jäljellä
 Haaveilen jo niin paljon siitä, että mun lihakset ja iso habani alkaa jo oikeasti  näkyä kunnolla. Sitä ennen mun pitää vielä pudottaa painoani. Ja se onki se syy miksi mie tähän dieettiin jälleen lähdin. Vähän  tietysti jännittää, että selviänkö tästä yhtä kunnialla kuin aikasemmin. Mutta en hetkeäkään kuitenkaan tosissani luule, etteikö musta olisi siihen. Olen päässy jo niin valtavan pitkälle, että olishan se nyt aika säälittävää jos mie tässä vaiheessa lopetan ja päätän palata entiseen. En halua enään ikinä kokea sitä, että omaa kroppaa inhoaa ja siinä ei viihdy yhtään.

Mikä ihme mua sitten motivoi? Kuinka ihmeessä tämä entinen pullahiiri ja aina kotona makaava kasa selvisi kuuden viikon dieetistä ilman yhen ainuttakaan repshadusta? Ja ennen kaikkea, miten sain muutettua dieetin jälkeen elämäni ihan uudeksi, terveelliseksi ja liikunnalliseksi ? Ja miksen ole onnistunut aikasemmilla kerroilla, vaikka olen kuollakseni halunnut laihduttaa ?

On helppo vastata siihen, miksen ole onnistunut aikasemmilla kerroilla. Mulla on ollu millon mikäkin ihmedieetti menossa, ja nehän nyt ei ikinä onnistu. Lukiossa koitin laihduttaa niin, että vältin ihan kaikkea hiilareita. Ei varmaan tartte kertoa sitä, miksen onnistunu ? Sitte löytyy kaalisoppakuuria ja pussikeittodieettiä. Kaikkea ihmekikkoja ja "nopeita" reittejä on kyllä tullu kokeiltua. Jos jokunen kilo on tippunu, niin nehän on aina tullu korkojen kera takasin. Halusin muutoksia hyvin nopeasti, eikä mulla ollu yhtään motivaatiota tai aikomusta jatkaa kuuria pitkään. Eikä niitä nyt olisi jaksanutkaan. Meni kauan, että sisäistin sen, että hiljaa hyvä tulee.

Silloin kun Saaga ilmotti mulle, että nyt muute lähetään superdieettiin, meni hetki että suostuin siihen. Yritin heti selittää sitä, miksen muka juuri nyt voi vaan laihduttaa. Noku on kesä ja kaikkea. Hetken mie sitä mietin ja kohta huomasin, että olin jo maksanut kuuden viikon valmennuksesta. Loppujen lopuksi lähdin tosi innoissani mukaan dieetille. Olin niin kyllästynyt siihen, etten saanut painoa putoamaan omin avuin, enkä tarkalleen edes tiennyt kuinka se todellisuudessa hoidetaan niin, että se muutos on pysyvä.

Dieetillä ne putoavat kilot ja se hyvä olo jaksoi kantaa eteenpäin. Vaikka olen ollut ylipainonen suurimman osan pienestä iästäni, olen silti ollut liikunnallinen. Aina sillon ku jaksoin ja halusin.  Olen harrastanu monta vuotta muodostelmaluistelua, sitten tanssia, kuntonyrkkeilyä ja käynyt satunnaisesti salilla. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Lapin Urheiluopistolla on välillä vietetty tosi iso osa vapaa-ajasta. Ennemmän trampoliinillä, mutta kuitenki.  Se ruokapuoli oli se mitä en händlännyt. Söin ihan mitä sattuu, ihan mitä kaikkea teki mieli ja paljon. En viitsinyt välittää siitä, mutta samaan aikaan mättäsin suuhuni kaikkea. Tietenkin se paino vain nousi. Viikonloppuisin alas meni paljon alkoholia, aamulla pitsaa ja päivällä suklaata. Ei mikään ihme, että oma peilikuva itketti.

Luulen, että iso osa onnistumistani tällä kertaa oli se, että aika oli oikea. Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. Ja se, että mitta vain tuli täyteen sen oman paskan olon kanssa. Kun kilot putosi pikkuhiljaa, motivaatio kasvoi entisestään. Kun vaaka meni kokoajan alaspäin, tiesi että jotain tekee tällä kertaa oikein. Se kantoi pitkälle. Uusi elämäntapa ja treenaaminen vaan sitten tulivat jäädäkseen. Tällä hetkellä mua motivoi eteenpäin se, mitä kaikkea haluan saavuttaa. Haluan joskus onnistua vetämään leukoja, haluan saada joskus lihakseni jopa erottumaan ja haluan elää ilman elintasosairauksia, joihin ihan itse ja omilla päätöksilläni voin vaikuttaa. Haluan oikeasti elää terveellistä, urheilullista elämää ja viihtyä kropassani.