Kun turhauttaa enemmän kuin koskaan

Aika taas raapustaa pikkuisen dieettikuulumisia. Mun dieettiä tällä hetkellä koetellaan enemmän kuin koskaan aikasemmin. Taistelen kokoajan itseni kanssa etten anna periksi. Kun mie jotain aloitan, haluan saada sen myös kunnialla loppuun. Niin myös nyt. Minähän en luovuta.

Mun laihdutusprojektissa ollaan päästy nyt siihen vaiheeseen, että mun paino on alkanut junnaamaan paikoillaan. Eli tasannevaiheeseen. Tavallaan tiesin, että näin tulee käymään jossain vaiheessa. Olen kuullut ja lukenut monen laihduttajan tarinan ja jokaisessa tarinassa löytyy se tasannevaihe, jolloin se paino ei vain yksinkertaisesti putoa vaikka mitä tekisi. Onhan se nyt ihan realististakin. Osasin periaatteessa siis ehkä odottaa, että myös minulle käy näin. Mutta miksi just nyt ?! 

Vuoden aikana mun kropassa on tapahtunu ihan hirveitä muutoksia, kun 30 kg rasvaa on lähtenyt ja läski alkanut hiljalleen vaihtumaan lihakseksi. On mahdotonta, että paino putoaa kokoajan vaikka kuinka olisi dieetillä. Joskus se tasannevaihe kuitenkin tulee sieltä eteen. Mutta sitten kun se osuu omalle kohdalle, sitä on tosi vaikea sisäistää.  Vaikka kuinka noudatan ruokavaliota grammalleen ja juoksen jokaikisen aamulenkin, en vain saa painoani tippumaan. Tämä tilanne aiheuttaa mulle ihan järkyttävän määrän väsymystä ja stressiä. Ja huomaan taas ramppaavani puntarilla joka päivä tarkistamassa tilanteen. Dieetin neljäs viikko lähenee pikkuhiljaa loppuaan ja mulla on pudonnut paino ainoastaan vähän reilu kolme kiloa. Se ahdistaa ja turhauttaa ja saa mut ajattelemaan heti itseni epäonnistujaksi. Okei, tässä kaivan kuoppaa itselleni. Vertaan kokoajan nykyistä dieettiäni edelliseen vaikkei todellakaan pitäisi. Ahdistun, kun ajattelen kuinka paljon kiloja mulla oli tippunut viimeksi jo tähän mennessä. Yritän olla stressaamatta asiaa, mutta se on kovin vaikeaa. Ja mitä enemmän stressaan, sitä vähemmän se paino sieltä putoaa. Stressihormonin lisääntyminen kehossa vaikeuttaa mun jo vaikeaa painonpudotusta entisestään.

Tämä jos mikä pistää dieettimotivaation todella koetukselle. Välillä tekisi heittää hanskat tiskiin välittömästi. Tuntuu, että miksi kituutan tässä itseäni, kerta se paino ei nyt vain putoa. En voi tällä hetkellä vaikuttaa itse siihen. Enkä enään jaksa. Olen lukenut, että junnaamisvaiheen kesto on jokaisella yksilöllistä, mutta se siitä kyllä lähtee taas liikeelle kun on sen aika. Yritän olla stressaamatta asiaa ja olla ramppaamatta siellä puntarilla. Ja koittaa saada itselleni päähän sen, että tämä on ihan normaalia. Odotan kuin kuuta nousevaa jo sitä hetkeä kun dieetti on ohi. Ja vaikka jo suunnittelen syöväni ihan hiukkasen karkkia, enemmän mulla on ikävä sitä tunnetta kun oikeasti olet kylläinen. Kyllähän dieetillä saa paljonki ruokaa, etenki treenipäivinä, mutta varsinkin näin loppua kohden tuntuu, että se dieettiruuasta saatu energia ei riitä mihinkään. Tunti ja taas on kiljuva nälkä.

Mutta päivä kerrallaan menen eteenpäin. Yritän olla ottamatta stressiä aiheesta. Eiköhän se paino sieltä tule aikanaan alas.