Eräs asiakas kysy multa kerran töissä, että muuttiko mun painonpudotus mun elämän ihan kokonaan? En oikein eka tienny mitä vastata asiaan. Se kassatapahtuma nyt ei kestä kuin minuutin tai kaks, joten päädyin toteamaan vain että jonkun verran. Vaikka asiaa olisi riittänyt vaikka kuinka.
Kyseessä oli siis asiakas, joka käy meillä lähes päivittäin kaupassa ja näin ollen myös huomannut, että olen pudottanut painoani tämän syksyn aikana. En voi väittää, etteikö se olis muuttanu mun elämää ollenkaan. Tottakai se muutti. Olihan se ihan tosissaan mun koko elämän aivan päälaelleen keikkauttava asia. Eikä se nyt olis ikinä onnistunut, jos olisin lähtenyt matkaan ajatellen ettei tämä mun elämä juurikaan tästä muutu. Kuitenkin kaikkia niitä asioita, joita mun elämässä tulisi muuttumaan, en olis ikinä osannu arvata. Positiiviset osasin, muten niitä negatiivisia.
Eikä kukaan ollu aikasemmin kertonu tai todennu, että painonpudotus voisi tuoda mukanaan myös jotain harmia.
Tietysti osasin aavistaa ja ehkä jopa salaa toivoin, että liikakilojen myötä myös elämänlaatuni paranee. Ja niinhän siinä myös kävikin. Ensimmäistä kertaa aikoihin olin tyytyväinen itseeni, eikä mua joka kerta ällöttänyt kun katsoin itseäni peilistä. Mutta vaikka painonpudotus on iloinen, onnellinen ja jopa huojentava asia, ei sekään ole aina pelkkää ilon juhlaa. Se toi mulle mukana myös ongelmia, mistä kuvittelin lihavana, ettei mun tarvitse niistä ikinä kärsiä. Ongelmia, joista on hyvin vaikeaa päästä eroon. Esimerkiski jäin koukkuun liikuntaan. Tietynlainen liikuntakoukku on tietysti ihan hyvästä, mutta mun kohalla se alkoi mennä yli. Treenaaminen meni helposti oma hyvinvoinin edelle. Vielä vuosi takaperin olisin nauranut erittäin räkäisesti, jos joku olisi tullut mulle kertomaan, että olen joskus liian koukussa liikkumiseen. Se sokerihiiri, mikä siellä sohvalla makasi päivästä toiseen ei olisi ikimaailmassa uskonu.
Kauan siinä meni ennenkuin sen kuitenkin itse tajusi. Kun jäin ensimmäiselle treenitauolleni, sain kaikki syksyn flunssat itseeni kertaheitolla. Mulla meni tosi kauan aikaa saada itseni kuntoon ja palata takaisin salille. Sitten sairastuin uudestaan. Onneksi olen oppinut nyt ottamaan vähän rauhallisemmin. Se, että aina mietin mitä pistän seuraavaksi suuhuni johti pelkoon, siitä että lihoan kaiken takaisin. Olin tehnyt ihan hirvittävän urakan ja päässyt kiinni
terveellisiin elämäntapoihin. Pelkäsin kuollakseni aluksi sitä, että mitä jos tämä onkin vain ohimenevä vaihe ja kohta makaan taas sohvalla? Jokaikinen mun blogia varten otettu kuva on syynnätty tosi tarkasti, sen takia ettei mun naama vain näytä turvonneemmalta kuin edellisessä kuvassa. Koska mitä mun lukijat nyt ajattelisi, jos alkaisin lihoamaan takaisin?
Olen tämän matkan varrella käyny hirveää taistelua itseni kanssa niin ruuasta kuin treenaamisestakin.
Entä jos en pääse salille? Mitä sitten teen?
Katoaako minun vaivalla ansaitut lihakset ja jo vähän erottuva habani? Entä jos haluankin syödä tänään vähän karkkia? Tai käydä kavereiden kanssa ulkona syömässä?
Onneksi mulla ei ole kiire minnekkään ja tiedostan asiat, joissa mulla on vielä paljon työstettävää. Tosi paljon ollaan tultu eteenpäin niin ruuan kuin sen kohtuulisen treenaamisenkin kanssa
Lukuunottamatta näitä kaikkia edellä mainittuja juttuja, ei se painonpudotus juurikaan muuttanut sitä mun normaalia arkielämää. Ainakaan viimevuosien arkielämää. Paitsi jos edelleen puhutaan ajasta, jolloin olin kaikista lihavimmillani, niin pakkohan mun sitten on todeta että joo, kyllä mun elämä on aika erillaista kuin silloin. Silloin mun jokaikinen päivä kulki samaa kaavaa.
Aamulla ylös---aamupala---makaa sohvalla--töihin. Töistä kotiin---makaa sohvalla---nukkumaan.
Lähes jokaikinen päivä toisti tuota samaa kaavaa. Ja aina löyty tekosyy miksen just nyt voi alottaa sitä uutta ja terveellistä elämää. Vaikka halusin sitä enemmäin kuin mitään muuta. Ei ihme että olin hirveä kärtyperse ja onneton itseeni ja melkein koko elämääni. Onneksi mun elämä rullaa nykyään paljon paremmin ja uutena ja energisenä minänä saan niin paljon enemmän päivistäni irti <3
Tästä postauksesta sai kyllä itsekki motivaatiota miettiä omaa elämäänsä. Jotenki on vaikea ollut pitää terveellisiä elämäntapoja yllä kun on oikeesti niin väsynyt ja kokoajan töissä, niin vapaalla ei jaksa miettiä mitään. Koko syksy on tullut elettyä herkuilla ja nyt kun alkoi loma, että on vaan yhtä työtä niin ajattelin koittaa taas kiinnittää enemmän huomiota syömiseen ja liikkumiseen, jos oikeesti huomaisi sen eron! Ja saisi pidettyä ne. Se vaatii ihan älyttömästi ja vaikeampi asioita mun mielestä elämässä. Vaikka just sitä haluaisi tosi paljon, ei se oo helppoa pysyä siinä. Säki oot kaupassa töissä, mäki oon opiskelujen lisäks :D Mut juu hyvä postaus ja voit olla ylpeä itsestäsi! :)
VastaaPoistaNiin ja joo piti viel sanoo, että tekosyitä oikeesti vaan noi mun selittelyt. Oon vaan keskittynyt siihen, että hoidan mun työharjottelut ja näytöt koulun suhteen parhaalla tavalla ja siinä vielä työni ja läheiset ihmiset ja kaikki muu on sitte siinä sivussa. Joteki vaan se on selittelyä, mutta tavallaan on niin vaikea panostaa kaikkeen sataprosenttisesta :/
VastaaPoistaVoi kiitos! Ja ymmärrän kyllä, että on vaikeaa aluksi löytää se tasapaino kaiken kanssa. Ei mullakaan kaikki ole vielä täydellisessä tasapainossa, mutta hyvää vauhtia siihen suuntaan ollaan menossa :)
PoistaJa se on ihan totta että elämäntaparemontti ja terveellisen syömisen opettelu vie aikaa. Mie väitän aika kirkkaasti, että en olis välttämättä onnistunukkaan niin hyvin, jos aloittaisin tuon koko urakan esimerkiksi nyt, kun elämässä on paljon muutakin. Helpotti kyllä, kun aloitin koko projektin kesälomalla, jolloin ei tarttenu stressata töistä ollenkaan :) Tsemppiä tosi paljon, eläkä revi turhaa stressiä :) <3