Kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan

Mun alkuviikko on ollu aika raskas. Dieetin alku ottaa koville, varsinkin ennen kuin tässä pääsee taas uudestaan kunnolla vauhtiin. Onneksi mulla on takanani jo yksi onnistunut superdieetti, joten tiedän että tämä on ensiviikolla jo huomattavasti helpompaa.  Miksi sitten mun dieetti on ottanu koville ? Nyt ei ole kyse siitä, että mulla haluttais syödä jotain mitä ei saisi. Ruuat on oikein maittavia ja hyviä, eikä niissä ole mitään vikaa. En ole edes ajatellut repsahduksia tai mitään muita kuin dieettiruokia.

Superdieetillä olleet ihmiset varmaan tietääkin, että dieetillä on aika paljon ruokaa. Ja sen takia, että aineenvaihdunta pysyy näppärästi päällä kokoajan. Ekat pari viikkoa menee siinä, että saa jokaisella aterialla kaiken määrätyn ruuan alas. Koska sullahan ei ole lupa jättää yhtään ateriaa väliin, sen enempää kuin syödä ylimääräistä. Kroppa kyllä tottuu isoihin ruokamääriin, eikä ne kohta enään tunnukkaan niin isoilta. Viime dieetillä muistan nimenomaan sen, että aluksi oli vaikea saada kaikkea ruokaa alas. Sen takia, en ollut yhtään varautunut siihen, että törmäisin semmoiseen ongelmaan tällä kertaa, että mulla on oikeasti ihan kokoajan nälkä!?

Maanantaina oli dieetin ensimmäinen päivä ja mie vietin sen lähes kokonaan töissä. Valmiiksi punnitut ruuat oli tietysti mukana ihan niin kuin ennenkin. Jo ekan aterian jälkeen huomasin vilkuilevani kokoajan kelloa, että koska saan taas syödä. Toisen aterian kohalla meinasin itkeä onnesta pelkästään sen takia, että mun maha kurni niin jumalattomasti. Samalla meinasin itkeä ajatuksesta, että saan tänään syödä enään iltapalan. Vaikka kello olikin silloin jo lähemmäs kuutta.
Okei, nyt on vasta eka dieettipäivä ja annoin asian olla. Kyllä tämä taas tästä, kunhan vain se kroppa tottuu.

Seuraava päivä meni ihan samanlaisena, vaikka treenipäivän takia sain ruokaa jo vähän enemmän.  Oli ihan kokoajan nälkä! Edellisen hyvin nälkäisen päivän takia, aamuaerobisella tuntui, ettei mun jalat liikkuneet minnekkään vaikka kuinka yritin. Tuokin ihana aamuaerobinen, josta niin kovasti aina nautin, oli muuttunu hirveäksi kamppailuksi sinä aamuna. Lopulta annoin itselleni periksi ja käännyin takaisin kotia. En vaan pystynyt. Kotona mätin kaurapuurot ja maitorahkat äkkiä naamariin, niin kuin se olis ollu mun vihoviimeinen ateria. Nyt oltiin tultu siihen pisteeseen, että mun oli pakko keksiä mikä tässä mättää. Koska viimeksi tilanne oli ihan päinvastainen.

Taas mie sen sanon, mutta onneksi mulla on Saaga. Itkun ja nälän seasta kirjotin Saagalle, että nyt tässä mättää joku. Onneksi Saaga on myös käynyt superdieetin läpi ja tietää mitä se vaatii ja kuinka se voi viedä sulta mehut. Ja täälläkin kertaa sain apua ja jopa vastauksen mun ongelmaan ! Olin nimittäin vähän ehkä liian kunnianhimoisesti lähtenyt tällä kertaa tähän dieettiin mukaan. Viimeksi nimittäin laihdutin ryhmässä 2. (pudotettavaa 10-20). Tällä kertaa, vaikka mulla on tavoitteena vain se -10 kg, ajattelin, että menen varmuuden vuoksi taas ryhmään kaksi. Ja tämä oli selvästi se hirveä virhe. Saagan teorian mukaan, lähestulkoon kolkyt kiloa isompana, mun kroppa pärjäsi kakkosryhmän ruualla vaikka siinä on paljon vähemmän hiilareita kuin ykkösryhmässä. Mulla nyt oli sillon aika paljon energiaa omasta takaa. Nyt kun ne ylimääräset kilot on hävinneet ja tilalle alkanut muodostua lihaksia, ei mun kroppa enään pärjää yhtä vähillä hiilareilla. Lihakset kun kuluttavat enemmän kuin läski. Onneksi mulla on noinki fiksu kaveri. Ei mulla tullu mieleenkään, että mun nälkäongelma saattaisi johtua tuosta.

Siispä tein ratkaisevan päätöksen siirtyä noudattamaan ykkösryhmän ruokavaliota.  Ykkösrymäläisten tavoitteena on siis pudottaa alle 10 kiloa, mutta mun on pistettävä nyt oma hyvinvointi niiden kilojen edelle. Mikäli meinaan myös selvitä loppuun asti tämän dieetin. Eikä mulla tässä mikään kiire ole niiden kilojen kanssa. Ykkösrymään siirtyminen oli paras mahdollinen ratkaisu. Elämä alkoi taas hymyilemään, salilla ja aamulenkeillä en enään hyytynyt vaan askel rullasi erittäin mukavasti ja mikä tärkeintä, mulla oli kylläinen olo jokaisen aterian jälkeen. Onneksi tällä kertaa olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja kehoani. Mikäli olisin jatkanut dieettaamista nälästä huolimatta kakkosryhmässä, mulle olisi voinut käydä köpläten. Nyt taas on ihan uudenlaista energiaa ja motivaatiota saattaa dieetti kunnialla loppuun ! Plus nyt on energiaa tehdä jotain muuta kuin kytätä kelloa, että koska saan taas syödä..