Mulle ainakin se on tullut hyvin tutuksi ja erityisesti viimepäivinä. Jossakin aikasemmassa postauksessa jo totesin,että diettaaminen nousee helposti päähän. Enkä tarkoita tällä nyt sitä,että pienentynyt vaatekoko tekisi ylimieliseksi.
Ei. Tarkoitan sitä kun dieettiruualle tulee liian uskolliseksi.
Ulkopuolinen tuskin edes huomaa onko se dieetti noussu päähän vai ei.Itse tunnen itseni sen verran hyvin,että tiedän nyt ollaan pahemmassa dieettihumalassa.
En myöskään puhu siitä,että haluaisin mättää joka viikko naamaani sipsejä tai pitsoja. Ei mie haaveilen normaalista terveellisestä kotiruuasta.
Kun on syönyt samaa ruokaa monta viikkoa ja kohta kolme kuukautta ja huomaa että se paino putoaa,ei uskalla laittaa suuhunsa enään mitään muuta. Ehkä dieettihumalan voi luokitella omalla tavallaan myös jonkinasteiseksi syömishäiriöksi. Varsinkin kun se alkaa mennä liian pitkälle.
Normaalinkaan kotiruokaan ei uskalla koskea,koska pelkää että se näkyy heti vyötäröllä. Ylimääränen banaani päivässä saa lähestulkoon jo itkemään itsensä uneen tai lähtemään ylimääräselle lenkille sen polttamiseksi. En uskalla palata siihen "normaaliin" syömiseen,jossa aamupalalla voi rauhassa syödä juustoa leivän päällä tai lounaalla nauttia pestoa kastikeena,koska pelkään että laihtuminen pysähtyy siihen paikkaan ja lihominen alkaa. Olen yrittäny hokea itselleni satoja kertoja,että ei kukaan liho normaalista ruuasta. Mie tuskin paisun takasin siitä banaanista tai pestosta.
Kyllä mie tiedän että ne donitsit ja pitsat ja alkoholi on ollu syy siihen lihomiseen,eikä normaali terveellinen kotiruoka.Ja se että teen viikossa 4-5 aerobista treeniä ja 4 lihaskuntotreeniä,niin luulis että vielä suuremmalla syyllä saisi syödä muutakin kuin dieettiruokaa. Mutta kun ei pääkoppa anna periksi.
Välillä voisin antaa oikean käteni kasvislasagnesta,tortilloista tai mansikkajoqurtista,mutta kun niitä ei ole mainittu "sallituissa" ruuissa,niin eihän niitä hitto vie uskalla suuhunsa pistää.Mikä on tässä vaiheessä enään ihan järjetöntä. Jos syön päivällisellä yhden perunan enemmän kuin olisi sallittu määrä siksi, että ylimääräsen treenin takia mulla on ihan tajuton nälkä, niin koen kamalaa taistelua itseni kanssa. Toinen puoli syyttää kun poikkesin ruokavaliosta ja toinen puoleni muistuttelee kuinka järjetömältä se kuulostaa. Kun on nälkä niin pitää syödä. Kun treenikertoihin nähden liian vähäinen ruoka saa vaipumaan dieettimasennukseen ja sängynpohjalle, pitäisi hälytyskellojen soida.
Ruuan pitäisi tuottaa nautintoa ja kylläisyyttä,ei syyllisyydentuntoa.
Dieetin alussa ymmärsin ja tiesin että niitä ruokatottumuksia on muutettava ja hiilareita varsinkin vähennettävä,jos haluaa saada jotain aikaseksi. Mutta nyt 20kg kevyempänä ja lähes normaalipainon rajoissa en enään ymmärrä. Nyt en tarkoita tällä sitä palaamista entisiin parin vuoden takasiin epäterveellisiin ruokatottumuksiin,vaan sitä että löytäisi sen terveellisen suhtautumisen normaaliin ruokaan. Koska ei kukaan jaksa loputtomiin elää dieettiruualla.
Dieettiruasta normaaliruokaan siirtyminen on yllättävän vaikeaa.Mutta pikkuhiljaa tässä opitaan. Tiedän ettei paino putoa enään niin huimaa vauhtia kun silloin kun lähdin projektiin mukaan. Mitä lähempänä normaalipainoaan on sitä vaikeamminhan se paino sieltä tippuu. Se vaan pitää sisäistää ja hyväksyä.
Ehkä seuraavina dieettimasennuspäivinä kun en uskalla syödä, palaan lukemaan tätä tekstiä ja totean että aina välistä osaan ajatella fikusti eikä se normaali terve ruoka lihota minua sen enempää kuin se dieettiruoka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti