Kaupungilla tekisi mieli ostaa salaa yksi viineri ja syödä se kulman takana katseilta piilossa tai kauppareissulla sujauttaa kassajonossa yksi/monta suklaapatukkaa vaivihkaa kassahihnalle ostosten sekaan. Sitten ne voisi popsia naamaan illalla telkkaria katsoessaan ja kukaan ei saisi ikinä tietää. Niin tämä on tuttua varmasti jokaiselle dieettaajalle/ laihdutuskuurin kanssa kamppailevalle.
Minkä takia halu repsahtaa ja poiketa suunnitellusta ruokavaliosta on niin kova?
Kenties kaipaus entisiin herkullisiin ja epäterveellisiin elämäntapoihin tai luulo siitä että ei tämä yksi pitsa keskellä viikkoa nyt yhtä painonpudotusta kaada. Tai yksinkertaisesti siinä,että kaikki kielletty kiinnostaa ja haluttaa. Aina.
Vaikka itse olen onnistunut jo pudottamaan -21.4 kg elopainoani,en minäkään ole selvinnyt ilman jäätävää halua sortua niihin kiellettyihin herkkuihin. Varsinkin superdieetillä,jolloin kaikki ylimääräinen oli ankarasti kielletty. Valehtelematta ei tainnu mennä päivääkään,etten olis haaveillu mättäväni kokonaisen suklaalevyn kerralla naamariin. Se on meille jokaiselle varsinkin
entiselle ikilaihdutajalle varsin tuttua. Tarkoitukseni ei ole nyt sepitellä siitä kuinka pahasta repsahtaminen on,vaan siitä kuinka siihen kannattaa suhtautua,jotta saa painonpudotuksen onnistumaan,muttei tarvitse luopua ihan kaikesta herkuttelusta.Koska emme pääse pakoon sipsimainoksia ja kaupan kassalla vaanivia suklaapatukoita.
Kuten jo aikasemmin olen mainunnut,olen löytänyt oman kultaisen keskitieni siitä,että viikot elän pääsääntöisesti dieettiruualla ja viikonloppuisin tankkaan hiilareita. Ja se tankkaus käsitää oikeasti isoa irtokarkkipussia,sipsiä ja jopa kermaviilidippiä.
Ikinä(en ainkaan muista) että olisin viikonlopun mättöjen jälkeen kärsinyt morkkiksesta.
Toisaalta miksen olis?
Olinhan mättänyt itseni täyteen kaikkea "pahaa" ja "kiellettyä".
Siksi koska se oli täysin suunniteltu sortuminen ja nautin täysin rinnoin jokaikisestä suupalasta. Okei kerron suoraan,että paino saattoi nousta kilon tai jopa kaksi,mutta jo maanantaina kun oli palannut ruotuun,nekin tipahti poies itsestään. Kropalla oli taas voimia pudottaa painoa koko viikon. Ja kyllä mun paino on tippunut kokoajan tasaiseen tahtiin alemmas.Ei tietenkään niin
nopeasti kuin superdieetillä,mutta se ei ole tarkoituskaan. Koska ei ole terveellistä,että paino jatkuvasti tippuu hirveää vauhtia alaspäin. En ajattele enään olevani dieetillä,vaan tämä on uusi täysin normaali
elämäntapani.Ja normaaliin elämään kuuluu se herkuttelu. Meni tosi kauan että pääsin sinuiksi tämän ajattelutavan kanssa.
Viikolla saalaattien ja maustamattomien kanojen äärellä on auttanut ajatus siitä eteenpäin,että viikonloppuna saan syödä kunnolla.Viikonloppuisin ruokapuntari on ansaitulla vapaalla. Perjantaina kun jalkatreenin jälkeen pääsee karkkikauppaan,tuntee taas elävänsä.
Mutta jos olisn mättänyt ne viikonlopun herkut keskellä viikkoa,olisin poikenut tavallisesta ja suunnitellusta ruokavaliostani ja viikkorytmistäni. Se olisi ollut totaalinen repsahdus ja aiheuttanut hirveän itseinhon ryöpyn
Ennen mulla oli oma voimaslogan,jonka avulla selvisin esimerkiksi niistä kassakarkeista ja muista kiusauksista."mikään ei maistu niin hyvältä kuin hyvä kroppa tuntuu". Poimin sen joskus jostain kirjasta ja se jäi mun voimasloganiksi.
Ja ennen-sanalla tarkoitan aikaa,jolloin olin vielä massiivinen hylje,joka haaveili tulevaisuudessa sitten joskus laihduttavansa ja kuvitteli sen onnistuvan ilman mitään muutoksia elämäntavassa ja ajattelussa. Jopa ennen superdieetin alkua käytin tuota sloganiani,mutta koska tässä matkan varrella olen tullut itseäni paljon fiksummaksi olen luopunut siitä.
Normaaliin elämiseen kuuluu kavereiden kanssa drinkillä käynti,perjantaipullo tai pitsa lauantai-iltana leffaa katsoessa.Ja niistä kuuluu nauttia täysin siemauksin. Näinollen olen todennut voimasloganini täysin hyödyttömäksi.
Itse kannatan nykyään 80-20 ajattelutapaa ruokavaliossani. Kun 80% ajasta syö tervellisesti ja kurinalaisesti, 20% voi höllätä ja nauttia niistä herkuista ilman minkäänlaista itseinhoa. Koska eihän ne herkut maistu niin hyvältä,jos suuhun tunkiessa ajattelet samaan aikaan että mun ei pitäisi syödä tätä. Elämästä pitää nauttia,vaikka laihdutuskuuri onkin menossa. Ja lyön vetoa,että onnistumisprosentti on paljon suurempi kun itseltään ei totaalikiella mitään.
Heippa! Olen seurannut blogiasi ensimmäisestä tai toisesta postauksestasi asti, mutten ole koskaan kommentoinut mitään :) Olen aikonut kirjoittaa sulle kommenttia jo varmaan edelliseen kymmeneen postaukseen, mutta en ole silti saanut aikaseksi :D mutta siis, täällä kirjottelis tyttö, joka on pohjosempaa ku sie ja pudottanut 2012 vuonna 12 kiloa painoa keventäjillä. joka kesä lihoin 5 kiloa, ja syksyn tullen se putosi taas arjen myötä pois. Viime syksynä muutin pääkaupunkiseudulle, eikä ne kesäkilot kappas kappas pudonnutkaan enää pois.. jossain vaiheessa käytiin jopa niin syvällä että oltiin täysin samoissa lukemissa kun silloin alkaessani pudottamaan sitä 12 kiloa.. olen vuosia ja taas vuosia miettinyt superdieettiin alkamista, ja joskus aloinkin mutta se päättyi hyvin äkkiä raejuuston oksentamiseen.. olen aina ollut äärettömän nirso ihminen, mutta nykyään kun ruokarepertuaarini on laajentunut iän myötä ja lukiessani sinun huikeista tuloksistasi, päätin ottaa haasteen vastaan. Olen nyt ollut superdieetillä päivää vaille 3 viikkoa, ja täytyy sanoa että puntarillisesti olen todella pettynyt.. tiedän kyllä ettei vaakaa tulisi tuijottaa liian tiukasti, mutta ennen kun olen pudottanut keventäjillä, tahti on ollut paljon hurjempi. Siksipä uskaltauduin kysymään sinulta, olisitko sinä valmis jakamaan paino/pituus/sentti tietojasi laajemmin ja että miten sinulla nuina 6 viikkona paino putoili viikottain.. tässä kirjoituksessa on varmaan miljoona kirjoitusvirhettä koska minulla on peukalo paketissa,enkä näe kunnolla kännykällä mitä kirjoitan :D siitä tulikin mieleeni että pystyisitkö tekemään blogistasi bloggerilla myös mobiiliversion, joillain muilla ainakin on niin?
VastaaPoistaPs. Meinaatko ihan tosissasi loppuelämäsi syödä 5 päivää viikosta nuita todella kuivia eväitä? Nimim. Voi luoja kuinka kaipaan perunamuusia ja kastikkeita vaikka kanaan :'D
Heippa! Kiva kun vihdoin kommentoit! :) Tosi kiva kuulla,että oot saanu mun tuloksista tsempin lähteä mukaan superdieettiin! Vaakaan ei kannata uskoa pimeästi,se meinas koitua munkin kohtaloksi superdieetillä.Punnitsin itseni joka aamu ja sain kamalan stressin itselleni aikaiseksi,kun se paino ei ollutkaan liikahtanut mihinkään. Siitä aiheutuvasta stressistä varmaan johtu osaksi se että se paino ei liikahtanut siellä vaa"alla. Pyysin mun poikaystävää piilottamaan sen kokonaan multa,ja viimeset kaksi viikkoa dieettiä en punninut itseäni ollenkaan kuin vasta koitoksen loputtua. Mittanauhaa kannattaa käyttää apuna,koska se kertoo yleensä totuudenmukaisemmin kehon muutoksista kuin puntari :) Ja et ole ainoa joka on kiinnostunu myös niistä mun menetetyistä senteistä ja tarkoista painoistani,joten mulla on tulossa postaus jossain vaiheessa vielä superdieettin liittyen,kuinka paljon multa niitä senttejä lähti,mitkä mulla superdieetissä ärsytti ja vinkkejä muille superdieettiin alkaville, niin valotan siinä enemmän :)
PoistaTosi paljon tsemppiä sulle superdieetiin eläkä huolehdi turhaan sitä mitä vaaka näyttää :) Paino tulee kyllä alaspäin,välillä nopeaa ja välillä hitaammin :)
Ja nuista ruuista tosiaan,että tällä hetkellä mennään vielä ns " kuivilla eväillä" :D mulla on haaveena pudottaa vielä 15 kg,jolloin olisin täysin tavoitepainossani,niin näillä mennään vielä eteenpäin. Kun ollaan tavoitepainossa,niin sitten uskallan höllätä vähän enemmän :) Terveisin antaisin oikean käteni myös välillä perunaamuusista :D