Nyt se on ohi.

Se tunne, kun saan vihdoin ja viimein huokaista ja todeta, että nyt mun dieettini on ohitse. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, etten enään lähde diettaamaan( haha niin varmaan ). Tämänki matkan varrella on yhä enemmä noppinut tuntemaan itseään, omia rajojaan ja ennen kaikkia tunnistamaan sen, kun mennään vähän liian lujaa. Dieetti ei tällä kertaa ollu mulla lähellekkään niin avartava kokemus, kuin mitä se oli viime kerralla. Tällä kertaa kun sulle ei tullu oikein mitään uutta eteen. Alku meni kyllä nappiin ryhmänvaihdoksen jälkeen, mutta kyllä mie rehellisesti myönnän sen, että loppudieetti oli lähinnä täynnä sitä kuuluisaa vitutusta. Kuten täälläkin kirjoitin mulla raivostutti se, että ruokaa vähennettiin ja treenejä lisättiin ja näillä ehdoilla se oma hyvinvointi ja jaksaminen jää helposti kakkoseksi. Viimeisen parin viikon aikana esimerkiksi mun selkä ei suostunu enään palautumaan treeneistä. Jouduin jättämään selkätreenit kokonaan välistä ja treenata vain muuta kroppaa. Pian huomasi, että muukin kroppa alkoi lyömään vastaan. Taas merkki siitä, että nyt pitäisi tahti hiukan hidastua.

Kuluneella viikolla en treenannut kuin kahdesti, rullasin lihaksiani ja venyttelin joka ilta sekä kipaisin hierojalla selkäni kanssa. Kroppa on edelleen selvästi väsähtänyt, joten lisää kehonhuoltoa ja taukoa treeneistä siis edessä. Ensiviikolla ollaan kuitenkin Berliinissä, joten salitauko tulee väkisin eteen. Tiedossa ihana reissu kavereiden kanssa ja paljon hyvää ruokaa, joten eiköhän se kroppakin sieltä palaudu pikkuhiljaa. Ja pää.

Kyllä mie mietin monta kertaa matkalla, että miksi mie lähdin tähän. Sainhan mie joo kyllä tuloksiakin, mutta kyllä vaakakupissa painoi enemmän se oma jaksaminen. Ja tietysti kun mun painon junnaaminen iski juuri tähän dieettiin, söihän se motivaatiota myös. Tämän dieetin aikana multa tippui 4 kiloa, jotka jokainen oli kauhean taistelun takana. Välillä tuntui, että olen pettänyt itseni, kun en pystynyt parempaan. Vaikkei se tällä kertaa ollut minusta kiinni vaan siitä, kun kroppa piti tiukasti kiinni niistä kiloista. Olen tässä päättänyt siirtää puntarini kokonaan sivuun, elää taas sitä energistä, aktiivista arkea ja nauttia treenaamisesta ja ylipäätänsä elämästä. Kyllä se paino sieltä alas tulee aikanaan.

Vaikkei mun paino hirveitä määriä tippunutkaan, kuuden viikon aikana mun kropasta hävisi senttejä 28 cm! Mikä oli aika iso yllätys. Ja näistä 11cm meni vatsasta. Eli kyllä sitä on kiinteydytty painon junnaamisesta huolimatta. Se onneksi lohduttaa kovasti. Nyt tuntuu siltä, ettei se dieetti hukkaankaan mennyt. Ja mikä mun mielestä oli dieetin kohokohta: se kun mulle jouduttiin tilamaan taas uudet työvaateet. Kun aloitin nykyisessä työpaikassani syksyllä 2014, mun työvaateet oli kokoa XL. Nyt keväällä 2016, eli noin puolitoista vuotta myöhemmin mun työvaateet on kokoa S. Siis oikeasti!! Mulla ei varmaan ikinä eläessäni ole ollut S koon vaatteita.

Nyt näiden 6 viikon jälkeen, olo on onnellinen ja huojentunut siitä, että dieetti on nyt takanapäin. Sitä oppi arvostamaan taas kovasti niitä arjen pieniä herkkuhetkiä. Niin kuin esimerkiksi tänään, kun käytiin Joonaksen kanssa syömässä siipiä. Meinasin oikeasti itkeä onnesta <3
Virallisesti miehän saisin syödä ohi ruokavalion vasta huomenna, mutta rehellisesti sanottuna mulla ei enään kiinnosta se, lopetanko dieetin päivää aikasemmin. Senkin takia, että tänään oli mun ja Joonaksen viimeinen yhteinen vapaa ennen reissuun lähtöä. Huomenna Ranja ja Jarkko saapuu Rovaniemeltä meille tänne Tampereelle ja keskiviikkona lennetään koko poppoo Berliiniin!! IIks en ole vielä älynnyt sitä, kuinka lähellä meidän reissu nyt on. Toivon niin kovasti, että meidän hotellissa olisi toimiva wifi, että pääsen päivittämääm reissukuulumisia paikan päältä!