Rakas joulupukki...

Muistatteko, kun lapsena tehtiin aina toivelistaa joulupukille kynä sauhuten lelulehti toisessa kädessä? En tiiä harrastiko monikin muu tätä, mutta me tehtiin Jennan kanssa ainakin sata ja yksi eri versiota toivelistoista.  Aina sieltä tippui muutama toive poies, tai tuli muutama toive lisää. Se oli hyvin tärkeä homma ja vei paljon aikaa, ennenkuin me uskallettiin kiikuttaa  äiskälle se lopullinen lukkoon lyöty versio lahjalistasta. Ja me alettiin vääntämään ekoja raakaversioita niistä listoista ja aikaisin syksyllä. Vitsi, en pääse yli siitä miten joulu on mun mielestä ehdottomasti paras asia koko vuodessa. Olen ollu aina juuri se ärsyttävä jouluhössöttäjä, joka alkaa luukuttaan joululauluja jo lokakuussa. Tänä vuonna olen iskenyt joulukuusen kököttämään jo marraskuun puolessa välissä olohuoneeseemme, vaihtanut jouluverhot ja juonut ainakin sata tölkkiä glögiä! Tänään ostin itselleni Ikeasta kaulimen, joten pääsen vihdoin leipomaan pipareita!

Mun mielstä se vaan on niin, että mikään ei voita joulua.

Nyt kun on muuttanut poies Rovaniemeltä, sinne meneminen joulun takia tekee joulusta vielä enemmän erityisemmän. Tänä vuonna olen stressannut hiukseni jo harmaiksi pelosta, että pääsenkö jouluksi ollenkaan kotia. Onneksi sain kuulla, että olin saanut pyytämäni vapaat töistä jouluviikolle!

Kiitos rakas pomoni, olet ehkä paras ikinä!

Rovaniemi,korvatunturi,ihana perheeni ja Rovaniemikaverini täältä tullan! <3

Silloin kun oli vielä lapsi, odotti aina innolla niitä lahjoja. Äiti ja iskä tykkäs pitkittää ja pitkittää sitä pakettien avaamista ja että meillä sisaruksilla otti se päähän! En ikinä voinu ymmärtää sitä, miten äiti tai iskä ei niin paljoa odottaneet juuri nimenomaan sitä pakettien avaamista. Nyt kun olen vähän

isompi, olen hoksannu siinä sen idean. Onhan se kutkuttavaa pitää itseään jännityksessä mahdollisimman pitkään. Jennan kanssa me aina hypisteltiin paketteja, kun äiskän silmä vältti ja yritettiin arvata mitä niiden sisällä on.

Mutta entä mitä itse toivoisin tänä vuonna? Musta jotenki tuntuu, että vanhemmaksi tullee, sitä vaikeampi niitä joulun toivelahjoja on keksiä. Löytyy multa kuitenkin muutama:

1. Katy Perry Mad Potion hajuvesi.

Ei yllätys! Tietysti Katy Perry julkaisee uuden hajuveden joulun alla, ja minä saan lisätä sen innoissani toivelistaan. Sata poikaystäväpistettä Joonakselle, joka jo paljasti mulle, että pian uusi Katy Perry hajuvesi pääsee muiden joukkoon hyllyni. ♥

https://www.sokos.fi/fi/sokos/tuotemerkki/katy-perry

2. Uudet jumppapöksyt.

Niinkuin meidän iskä on joskus sanonut, urheiluvaatteita ei voi koskaan olla liikaa.

Nyt taas kerran juuri sopivasti H&M:lle oli ilmestyneet uudet pöksyt, jotka välittömästi vallottivat sydämmeni! Ja koska olen joutunut heittämään vanhat L kokoa olevat urheiluhousuni poies, Tarvitsen kipeästi uusia ja nämä on kuin tehty mulle, Ihanan värikkäät ja vielä H&M:n! ♥

3.H&M Happy and Merry.

Niin ihania jouluneuleita, yöpaitoja ja laukkuja! Ja malliston kasvokuvana kukapa muukaan kuin Katy Perry! En ole uskaltanut käydä H&M:llä hypistelemässä viimeviikolla julkaistua mallistoa, äiskän kiellon takia. Pelkään, että menen ostamaan sieltä jotain mitä äiskä on mahdollisesti suunnitelut joululahjaksi mulle ja Jennalle. Hihi oonko oikeassa äiskä? :)

Mun on ehkä pakko saada tämä laukku! <3

4. Jutan voimakirja.

Jokavuotiseen joulutoiveeseeni on aina kuulunut jokin kirjatoive. Yleensä ne ovat olleet bändikirjoja ja niitä komeileekin mun hyllyssä jo monia kymmeniä. Tänä jouluna halusin toivoa jotain muuta kuin bändikirjaa. Jutan voimakirjaa olen aina jäänyt selailemaan kauppareissuilla sen ilmestymisestä asti, mutten ole vieläkään jostain syystä raskinut ostaa sitä. Nyt sain hyvän tilaisuuden toivoa sitä pukinkonttiin! 

netanttila.fi

5. Star wars krääsää

Haha kuka olisi ikinä uskonu, että tämä kulttielokuvasarja jyrää mun ehdottomien suosikkielokuvien ydinkärkeen! Vielä pari kuukautta takaperin, mulla oli jäätävä aukko sivistyksessä kun en ollut nähnyt tähän ikävuoteen menessä vielä yhtäkään. Niinpä päätin korjata asian ja jäin välittömästi koukkuun. Nyt me ollaan pidetty kotona Star Wars iltoja ja odotan kuin kuuta nousevaa ensikuussa teattereihin pamahtavaa uutta Star Wars elokuvaa. Onneksi uuden elokuvan myötä kaupat pursuaa ihanista oheismateriaaleista aina kengistä päiväkirjoihin,

vans.com

netanttila.fi

Eiköhän tässä ollut jo ihan tarpeeksi toiveita :D Tottakai toiveisiin kuuluu vielä uusi yöpaita, mitkä meillä on jo perinteenä saada jokavuosi. Ja kuulostan ehkä liian aikuiselta, mutta kyllä mie toivon myös hyödyllisiä lahjojakin. Lakanoita, kattiloita ja villasukkia ♥

Kun minäkuva ei pysy mukana laihdutuksessa.

Onhan se äärettömän hienoa ja olen äärettömän onnellinen siitä, että vihdoin ja viimein olen saanut elämäntaparemontin onnistumaan. Vaatekaappi on pitänyt uusia lähes kokonaan, työvaateet piti vaihtaa kokoa pienemmiksi ja olo on mitä mainioin.

 Olen kuitenkin huomannut sen, että mun pää ei ole pysynyt yhtään mukana laihdutustahdissa. Ajattelen edelleen itseni hyvin isona ihmisenä.

Mun kaikki ajatuksen itsestäni ovat lähestulkoon samanlaisia, kuin silloin kun olin vielä montakymmentä kiloa isompi.  Kun lähden vaateostoksille, en vieläkään uskalla mennä pukukoppiin sovittamaan vanhojen traumojen takia. Mielessäni ajattelen, että koko XL ei varmasti mahdu päälleni, enkä halua tulla kopista ulos silmät punasena muiden töllätessä. Olenko niin säälittävä kun en mahdu edes kokoon XL? Rakastan yli kaiken uimista, mutten sitä hetkeä kun mun pitää vauhdilla kipittää suihkusta altaaseen, ettei kukaan näe höllyviä reisiäni. Vaikkei ne varmasti kiinnosta yhtään ainoata kanssauimaria, olen silti varma että kaikki kohdistaa katseensa suoraan niihin.  Kaupassa kun lataan ostosksiani liukuhihnalle olen varma, että myyjä ajattelee ettei mun pitäisi ostaa lauantai-illan karkkipussia.

  Näin ajattelin vielä viime keväänä. Luulin, että ajatukset katoavat kilojen kanssa samaan aikaan muttei se ollutkaan niin helppoa. Huomaan edelleen ajattelevani samalla tavalla. En kuitenkaan onneksi ihan aina.

Kun aamulla vaihdan vaatteita, monesti mallaan itseäni peilistä todeten, että ekaa kertaa koko elämässäni olen jopa tyytyväinen  kropaani. Tietysti vikoja löytyy minustakin ja en siltikkään ole täysin tyytyväinen painooni. Mutta miksi etsiä itsestään aina vain niitä vikoja? Miksi pitää kiinnittää huomio ainoastaan niihin kohtiin, jonka toivoisi muuttuvan omassa kehossa? Tiedän todellakin, etten ole ainoa joka etsii vain vikoja itsestään.

Huolimatta siitä, että olen opetellut rakastamaan kehoani, en silti pääse aina ajatuksistani eroon. Ne eivät ole ihan samanlaisia vaan muuttaneet hieman muotoaan. 

Nyt ajattelen, että mun on pakko liikkua kuin hullu etten liho takaisin. Tottakai suurin osa siitä liikkumisesta tuo mulle hyvää oloa ja endorfiinipöhnää, mutta välillä raahaan itseni salille väkisin sen pelossa, että nyt lihoan jos en mene. Jos en työvuorojen takia pääse aamulenkilleni, olen varma että olen taas lihonnut. Aina kun syön herkkuja olen varma, että paisun kuin pullataikina. Taas kerran järjellä tiedän, ettei niin tule tapahtumaan. Mutta en saa sitä kiinni päähäni. Ajattelen edelleen, että olen lihava. Mulla on pakonomainen tarve verrata keskenään kuvia, joissa olen lihavimmillani ja sitten nykyään. Ihan vaan sen takia, että näen että se muutos on oikeasti tapahtunut. Tai sitten kantaa mittanauhaa käsilaukussa, että kovan paikan tullen voin taas todeta, ettei senttejä ole tullut lisää.

Onneksi mulla on täällä Saaga, joka on elänyt kaiken itseinhoni,ängstini ja koko laihdutuksen kanssani. Saaga saa palautettua mut aina maan pinnalle, kun ajatukset alkavat harhailla. Ja Saaga huomaa heti, kun ajattelet taas asiat vähän kierosti. Ja menee se meillä kyllä myös toisinpäin :D

Minäkuvan muuttaminen vaatii opettelua, jota työstän kokoajan. Silti kaikista hienoin asia koko projektissani on ollut se, että olen oikeasti oppinut rakastamaan kehoani.

Helsinkituristina

Heipä hei! Sitä ollaan taas täällä ruudun toisella puolella. Mun viime viikkoni on ollut ihan älyttömän kiireinen. Töitä lähes jokapäivä, treenit ja pieni kipaisu Helsingissä veivät mun ajan ja energian totaalisesti tällä viikolla. Uskokaa tai älkää, mutta tämä hetki taitaa olla koko viikolla ainoa kun mulla on kunnolla aikaa istua alas kirjoittamaan. Juuri äsken ryntäsin kotiovesta sisään työpäivän jälkeen.

 Syy meidän pikaiseen Helsingin reissuun oli tietysti Mötley Crue. Tuon bändeistä parhaimman viimeinen kiertue rantautu vihdoin Helsinkiin. Keikka oli ihan törkeän hyvä ja jopa koskettava. Home Sweet Homen aikana meinasi tulla ihan tippa linssiin. Ehdottomasti paras Mötley Cruen keikka mitä olen nähnyt. Vähän harmittaa, ettei mulla ole yhtään kuvia juuri tuolta keikalta. Mun puhelin ( onneksi jo edellinen!) oli niin surkea, että se simahti lähes heti kun kameraa yritti käynnistää. Mutta toisaalta, sainpahan kerrankin kokea keikan ilman linssiä.

Matkustettiin Helsinkiin jo aikaisin aamulla,jotta meillä olisi aikaa pyöriä kaupungilla ja asettua hotellille ennen Hartwall Areenalle juoksemista. Kuitenkin tämä reissu poikkesi aikasemmista siinä, että en oikeasti shoppaillut yhtään. Nyt kun asuu Tampereella ei enään jaksa kiertää niitä samoja kauppoja Helsingissä, kuin mitä täältäkin löytyy. Toista se oli silloin kun asui vielä Rovaniemellä.

Kun muu seurue jäi shoppailemaan, me suunnattiin Joonaksen kanssa kuvaamaan.

Olipa pirteää kuvata pitkästä aikaa eri maisemissa. Vaikka Tamperekkin on iso kaupunki ja eri kuvaamispaikkoja rittää lukemmattomiin, on silti aina tosi vaikea keksiä uutta kivaa paikkaa missä ei vielä oltais kuvattu. Sitä ei jotenki aina jaksa käyttää niin paljon mielikuvitusta, että keksisi oikeasti jonku hienon ja koskemattoman kuvauspaikan. Sitäpaitsi enhän mie tunne vielä Tamperetta niin hyvin, että osaisin suunnistaa johonkin missä sais hienoja kuvia. Ei sitä kahessa vuodessa ole vielä täysin oppinu tuntemaan koko kaupunkia :D

Vaikka meidän kuvaussää oli tosi harmaa ja ankea ja välistä jopa sateinen, saatiin kyllä hienoja kuvia aikaan. Lompakkonikin kiitti kun valitsin shoppailun sijaan poseeramisen !

Ja vaikka olin reissun jälkeen töissä ihan kuolemanväsynyt, oli meidän reissu silti ihan huippu. Parasta tietysti Mötley Crue ja Ranja ja Jarkko.

Se on ihan huippua, että keikkakokemukset ja reissut saa jakaa hyvien kavereiden kanssa. Tällä samalla kokoonpanolla me ollaan kieretty festareilta toiselle ja käyty kattomassa KISSiä,H.E.A.Tiä, sata kertaa Santa Cruzia,Whitesnakea, W.A.S.Pia,mötiköitä,Hardcore Superstaria ja niin monia muita etten jaksa edes laskea. Ihan parhautta ♥

P.S Arvatkaas mitä! Mun odotukset on vihdoin palkittu, kun Tampereelle satoi torstaina ensilumi! Vieläki melkein itken onnesta ♥

Tarina tavoitefarkuista

Veikkaan,että jokaikisellä laihduttajalla on kaapissaan vaatekappale,johon toivoisi joskus mahtuvansa. Paita,mekko,farkut tai mikä tahansa ihana vaate, joka ei vaan liikakilojen takia mahdu päälle tai näytä hyvältä. Sen on kuitenkin säilyttänyt kaapissa kaikki nämä vuodet,toivoen että vielä joskus se mahtuu päälle ja näyttää hyvältä. Sinänsä aika hauska, että ihmiset keräävät kaappiin vaatteita, joita käyttää sitten kun on laihtunut tarpeeksi. Eikö olis kiva ostaa täysin uusia vaatteita sen sijaan, että käyttäisi sitä monta vuotta kaapissa pölyttynyttä tavoitevaatetta?

No mutta niinkuin meillä kaikilla minulla oli myös tavoitefarkut. Ja yhdet rintsikat, mutta tämä tarina kertoo niistä farkuista.

Ne on ihan siniset vaaleat perusfarkut, jotka olen ostanu monta vuotta sitten H&M:ltä. Harmikseni en ikinä jaksanut sovittaa niitä, koska se olisi tyssännyt pukukoppien liian kirkkaaseen valoon, jotka näyttää sun jokaikisen ongelmakohtasi. Siispä päätin itkeä vasta kotona ja marssin sovittamatta housuja kaupasta ulos. Ei ollu vaikea arvata, että ne koon 42 farkut eivät menneet hehtaarireisistäni pitemmälle. Kuinka turhauttavaa. Hyvin kiukkusena ja pettyneenä hehtaarireisiini ja isoon takamukseeni tungin farkut niin syvälle vaatekaappiin, etteivät ne enään ikinä näkisi päivänvaloa.

Kului kauan aikaa ja raahasin aina näitä housujani muutosta toiseen mukana. Jopa Rovaniemeltä tänne Tampereelle asti.  Aina välillä olen kokeillut niitä jalkaan ja todennut, ettei ne vieläkään mene reisistä ylös. Ja taas housut lensivät kaaressa vaatekaapin pimeimpään nurkkaan. Yritin joskus jopa myydä niitä kirpparilla, mutta ne olivat päättäneet jäädä mun luo eivätkä 

suostuneet kenenkään ostettaviksi. Niimpä kiikutin ne jälleen takaisin kotia ajatellen, että ehkä vielä jonain päivänä.

Kuinka ollakkaan se päivä saapui kun ne melkein mahtuivat jalkaani! Elettiin superdieetin viimeisiä päiviä, kun vaatehuonetta  siivotessani löysin ne vahingossa. Pakko oli kokeilla meneekö ne jalkaan tällä kertaa. Ja huppista nehän ohittivat hehtaarireiteni kirkkaasti, mutta tyssäsivät sitten yllättäen mahaani. Ei jumankekka en saanu nappia kiinni. Olin voittanu taistelun reisiäni  vastaan niin eikö se maha olisi voinut lähteä siinä samalla? Makasin sängyssä ja vedin vatsaa sisään ja sainkin kuin sainkin napin kiinni. Mutta en sitten hengittänytkään.

Harmi, kun mulla ei ole olemassa kuvaa siitä hetkestä kun ne farkut jäi reisiin jumiin tai siitä, kun nappi meinasi ponnahtaa masuni takia. Kuitenkin kuva löytyy hetkestä jolloin ne meni alkaan yllättävän kivuttomasti.

Ne ei kiristäny, ei puristanu ja uskoka tai älkää ne ei myöskään pysyneet ylhäällä!

Otin ne kyllä pois muutaman kerran ja tarkistin, että nämä varmasti on ne täysin samat farkut.

Nyt olen kiikuttanut nuo vanhat tavoitefarkkuni töihin työhousuiksini. Vihdoin ne pääsivät elämään kauan vaatekaapin varjoissa piiloittelun jälkeen! Ja tämä tyttö on siirttynyt käyttämään koon 38 farkkuja! Vaikea jopa itsellä uskoa.

P.S mulla on maailman ihanin uusi talvitakki!

Jännittäviä uutisia!

Hihiii nyt mulla on vihdoin lupa kertoa teille asia,mitä olen pannannut jo pitkään!

Olen tästä äärettömän innoissani ja mahtavaa päästä vihdoin jakamaan tämä teidän kanssa!

Alotetaas nyt siittä,että kerron mikä on Smartum,jos joku ei sitä vielä tiedä!

Smartumin sivuilta kopioitu:

Smartum on suomalainen perheyritys, joka kehittää hyvinvointia edistäviä ratkaisuja työelämän ja kuntalaisten käyttöön.Vuonna 1995 perustettu Smartum on alansa edelläkävijä, joka on ensimmäisenä kehittänyt työhyvinvointia tukevat Liikuntasetelin ja Kulttuurisetelin. Smartum Saldo on sähköinen palvelu etujen järjestämiseksi. Kuntia palvelee Smartum Palveluseteli. Smartumin asiakkaina on jo noin 13 000 aktiivista työnantajaa, joiden palveluksessa on noin miljoona työntekijää. Palveluseteli on käytössä lähes 50 kunnassa. Vuonna 2014 lanseerattiin Smartum Lounas. Vuonna 2015 tuoteperheemme kasvoi Smartum Työmatkasaldolla sekä Hyvinvoinnin kannusteilla. 

Eli toisin sanoen juuri se yritys,joka tuo teidänkin työpaikoillenne liikunta- ja kulttuuriseteleitä!

Ja miten tämä liittyy minuun?

Smartun on tänään avannut uuden sivuston Smartum Stagen. Sivuston ideana on kannustaa ihmisiä terveellisten elämäntapojen pariin ja innostumaan liikunnasta. 

Mukaan valittiin 8 bloggaajaa ja kirjoittajaa,joista minulla on kunnia olla yksi!

Eli mun juttuja pääsee lueskelemaan jatkossa myös sieltä!

Stagessa kirjoitan juttuja enemmän painonpudotuksestani ja motivaatiosta sekä kaikesta mitä niiden väliin mahtuu. Eli siis siellä ei ilmesty samoja tekstejä kuin täällä.

Mutta älkää huoliko en katoa täältä minnekkään vaan oma blogini päivittyy edelleen samaa tahtia kuin ennenkin ! :)

http://smartumstage.fi/

Tyylipostaus !

Halusin tänään rikkoa vähän oman blogini rajoja ja kokeilla tehdä teille tyylipostausta.

Elkää kuitenkaan säikähtäkö,näitä tuskin tulee hirveästi tulevaisuudessa. Ellette nyt hurahda ihan kokonaan ja halua nähdä mun omaperäistä pukeutumista jatkossakin :D

Mun blogikuvissa  paistaa yleensä ainoastaan mun värikkäät urheiluvaateet ja halusin kerrankin kuvia minusta ittestäni. Siitä Jossusta,joka piilee noiden urheiluvaatteiden alla.

En tiä yhtään miten lähtisin kertomaan teille minkälainen minun tyyli on.

Se on aika samanlainen kun mieki. Värikäs,ylienerginen ja just semmonen ku mie ite haluan.

Kyllä mun tyylissä varmasti näkyy sekin että rakastan yhtä paljon niin Katy Perryä kuin Mötley Cruetakin. Kaikki leopardikuosit,niitit ja farkut on ihan yhtälailla mun juttu kuin kaikki pinkit,printtikuviot kuin söpöt villapaidatkin.

En tykkää yleensä seurata yhtään mitään muotia, Haluan erottua joukosta omalla tyylilläni enkä sillä samalla,mikä on sadalla muullakin. Poikkeuksia kuitenkin löytyy,että jos mun mielestä maailman hienoimmat kengät ovat nyt muodissa,niin kyllähän mie ne sillon ostan. :D

Ostan vaatteita yleensä sen mukaan,mikä näyttää ihan minulta. Tosi harvoin ostan vaatteita yksinään johonkin tarkoitukseen tai siksi että se sopii yhteen jonkun muun mun vaateen kanssa.Ostan kaikkea omannäköistä ja semmosta mitkä näyttää kivalta. Kotona sitte pähkäilen ja stressaan sopiiko tämä nyt  yhteen minkään kanssa.

Koen vieläkin välillä olevani enemmän se iloinen 10-vuotias kuin 22-vuotias, Mikään ei voita HopLopissa siskojen kanssa vietettyä päivää,trampoliinihyppelyä tai seikkailupuistoa. Kyllä mie monesti mietin välistä,että pitääköhän muut ihmiset mun pukeutumista ja elämää jotenkin lapsellisena. En jaksa kuitenkaan välittää siitä,koska just tämä kaikki tekee mut onnelliseksi ja siksi ihmiseksi mikä mie olen. En anna sen häiritä mun elämää. Jos mie talvisin haluan pukeuta My Little Pony villapaitaan,niin miehän pukeudun,

Sen lisäksi,että jokin vaate näyttää ihan minulta,mulle on tosi tärkeää että se on myös mukava päällä.

Oon tosi mukavauudenhaluinen tyyppi ja hyvin istuvat ja mukavalta tuntuvat vaateet on ihan kaiken A ja O. Siksi mun kaapista varmaan löytyy sadat legginsit :D

Sitäpaitsi legginsejä saa aina mitä ihannimissa kuoseissa!

En jaksa yhtään välittää siitä,että joidenkin mielestä niitä ei voi käyttää housuina. Mie käytän kyllä ja ne on ihan supermukavat!

Tämmöinen Jossu löytyy urheiluvatteiden alta! Ei sillä,etteikö mun urheiluvaatteissa muka näkyis minkälaisista vaatteista tykkään :D

Voihan jalkapäivä!

Jos mie jotain opin siittä mun edellisestä jalkapäivän fiaskosta,kun meinasin pökrätä salin lattialle,niin sen että tällä kertaa syön kunnolla ennen treeniä. Tankkaan itseni niin täyteen,ettei varmasti ala heikottaan kyykätesssä.

Pitäis jo tässä vaiheessa tietää ja olla oppinu se,että jalat on iso lihasyhmä ja tartten oikeasti paljon energiaa treeniin. Viimeksi menin aamulla treenamaan jalkoja ja jostain kumman syystä jätin puuron pois ja söin pelkän maitorahkan!?

Mikä dorka

Olishan se pitäny aavistaa,että sieltä kyykystä ei näillä eväillä oikein noustakkaan.

Nyt sitten edellisestä oppineena valmistauduin erittäin huolellisesti jalkatreeniin!

Ensinnäkin sijoitin sen vasta lounaan jälkeen,enkä heti aamupalan perään. 

Ennen aamupalaa lähdin taas perinteiselle aamulenkilleni,kun kimppuuni hyökkäs hirveä sade. Olin päässyt jo jonkin matkaa kotoa,joten en varmasti jätä lenkkiä kesken yhden typerän vesisateen takia! Sitäpaitsi olihan mulla vedenpitävä takki.

Ja bonuksena ainaki heräsin kunnolla!

Märän lenkin jälkeen,aamupala maistui jotenkin erityisen hyvältä. Aloitin huolellisen valmistautumisen jo aamupalalla,joten söin oman normaalin perinteisen aamupalani. Kaurapuuroa,maitorahkaa,marjoja,mehukeittoa ja kanamuna. Ja kahvia tietysti!

Sitten kämppä kuntoon,äitille treeniohjelman teko ja henkistä valmistautumista jalkapäivään.

Ennen salille lähtöä 

tankkasin jäätävän lautasellisen riisiä,kanaa raejuustoa ja salaattia.

 Nyt on pakko mennä treeni hyvin!

Sitten vain pyörän selkään ja tanko kohti GoGo Cityä!

Vähän jopa jännittää.

Jalkapäivä ei ole ikinä ollut mun suurin suosikki. Me ei olla vielä löydetty sitä yhteistä säveltä.

Mulla turhauttaa se,että kaikki jalkatreeni menee mulla aina suoraan pyllyyn. En saa mitään tuntumaan kunnolla reisissä.

Reisiojennus on ihka ainoa liike,joka mulla tuntuu reisissä. Kaikki muut kyykyt,askelkyykyt ihan kaikki menee mulla aina pyllyyn,

Se on välistä tosi tosi turhauttavaa. Ehkä siksi me ei olla jalkapäivän kanssa vielä täysin ystävystyneet.

Mutta ehkä ajan kanssa.

Nyt kuitenkin mun jalkatreeni meni erittäin hyvin! Kyllä se kiitos seiso siinä huolellisessa valmistautumisessa. Ei pyörryttäny kertaakaan,kyykystä päästiin jopa ylös ja pumppasin jopa extrakierroksia mun etureisille.

Ylimääräsiä askelkyykkyjäkin löysin itteni pusertamasta,joten nyt on selvästi mennyt valmistautuminen nappiin! 

Nyt olin jalkatreenin jälkeen jopa onnellinen! Ehkä me opitaan vielä rakastamaan toisiamme.

Ja arvatkaas mitkä oli tänä aamuna ihan hellänä?

Pakarat...ei reidet.

Maailman paras päivä!

Nyt se tapahtu!

 Mie pääsin vihdoin palaamaan takaisin salille!

Meinasin itkeä eilen onnesta,kun aamulla astelin tutun tuoksuiseen GoGon aulaan ja leimasin itseni sisälle treenamaan! Olen vihdoin palannut kotiin!

 Viiletin onnessani pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Hassua,että jokin näinkin arkinen asia kuin salilla käyminen ja treenaaminen voi saada aikaan näin suunnatonta iloa.

Tunnen itseni taas pitkästä aikaa ihmiseksi enkä muodottamaksi löllökasaksi.Pari viimeistä viikkoa on vain tuntunut että vyöryn paikasta toiseen.

Oliskohan ne kaikki tämän vuoden sairastelut jo vihdoin tässä?

Vähän kuitenkin nyt huijasin itseäni ja lupaustani olla käymättä puntarilla. Kotona se onnistu,koska en vieläkään ole yrityksistä huolimatta onnistunut selvittämään puntarini sijaintia. Salin pukuhuoneessa kuitenki huomasin,että se  viaton puntari nököttää siinä lattialla ihan minun vieressä.

Kävin hetken taistelua itseni kanssa. Petänkö nyt itseni ja punnitsen itseni vastoin lupaustani. Vai pysynkö vahvana enkä astu puntarille? Pitää myöntää,että olin heikko ja astuin puntarille.

Koska toisaalta pitäähän mun tietää kuinka paljon olen paisunu treenitauon aikana.

 Koska kyllähän sitä karkkia on vähän menny ja baarissaki vähän tullu käytyä.

Nousin puntarille...

Nousin vielä uudestaan. Ja kolmannenki kerran. Ei hitto onko tämä totta!? Ei grammakaan tullu lisää!

Ei grammaakaan!

Painoin prikulleen saman verran kuin kaksi viikkoa sitten ennen kuin jäin tauolle.

Huh mikä helpotuksen huokaus. Tästä ei voi tulla kuin hyvä päivä.

Ei ihme,että töissä asiakkaat kehu kuinka hymyilevä tyttö siellä kassan toisella puolella olikaan. Kai nyt hei! 

Oli mulla muutakin iloitsemisen aihetta!

Koska nyt on marraskuu,tälläkin yli-innokkaalla joulurakastajalla on vihdoin lupa räjäyttää kämppä talven ja etenkin joulun ihmemaaksi! Jouluverhot on ripustettu jo ikkunaan,glögi lämpiää keittiössä,spotifyssä soi pelkästään joulun soittolista ja DvD-laitteeseen

on valmiiksi viritetty Aku Ankan joulumanteli valmiiksi. Kohta siirryn tästä gölgikupposen kanssa katsomaan parhaita disneyn jouluklassikoita. Joulukynttelikkökin on jo ikkunassa.

 Jopa töissä sain tänään somistaa myymälään joulukoristeet! 

Vitsi mie rakastan eniten tätä aikaa vuodesta. Ilman täyttää hirveä odotus ja stressi.

 Voi kun olisi jo sitä lunta.

Se tekisi tästä kaikesta vielä enemmän täydellisen.

<3

@weheartit

Marraskuun ensimmäinen aamulenkki

Vitsit,että oli ihanaa palata taas tuttujen aamulenkkien pariin! Pahin yskä ja flunssa on nyt selätetty,joten uskaltauduin tänä aamuna kokeilemaan kestävyyttäni aamulenkillä. Ihan niin hurjaksi en heittäynytyt että olisin juoksuksi vielä pistänyt. 

Voi sitä mahtavaa tunnetta kun seisoin meidän pihalla ja vetelin keuhkoihini kirpsakkaa maanantai-aamun ilmaa. Ihanaa nyt on jo  marraskuu. Mitä kaikkea ihanaa tämäkin kuukausi tuo tullessaan.! Mötley Cruen keikka Helsingissä,toivottavasti ensimmäiset lumet tänne eteläänkin,isänpäivä ja ensimmäinen adventti! 

Mun eilinen päivä meni toipuessa Halloween pippaloista,lähinnä sängynpohjalla. Tämä aihe nyt ei varsinaiseti kuulu hyvinvointiblogin ideaan,mutta hei kaikkihan me ollaan vaan ihmisiä. 

Pöntön halailun jälkeen,aamulenkki antoi mulle mitä raikkaimman olon uuteen päivään ja viikoon!

Mutta vaikka sunnuntai meni lähinnä sängynpohjalla niin pakko sanoa,että mulla on kyllä maailman parhaat kaverit ja meillä oli ihan pirun hauskat pippalot! 

Sitten takaisin itse aiheeseen! Haha monekohan kerta tämä on kun sanon tämän,mutta vitsit mie olen kaivannut aamulenkkien tuoma hyvää oloa! En enään edes keksi tapoja parempaan herätykseen,kuin aurinkoinen aamulenkki lähimaastossa.

En osais enään ikinä palata takaisin mun vanhoihin elintapoihin. Olen erittäin hyvä ja elävä esimerkki siitä,että kun tarpeeksi jotain haluaa ja on valmis pistämään kaiken peliin,täysin uusien elämäntapojen opettelu onnistuu kyllä. Tottakai uusien tapojen opetteleminen on aluksi vaikeaa ja vanhoista syvälle juurtuneista tavoista on vaikeaa opetella eroon,mutta se ei ole mahdotonta.

Mun uudet elintavat ovat tuoneet mulle niin paljon uutta energiaa ja iloisuutta elämään,että miksi ihmeessä palaisin takaisin sohvanpohjalle suklaalevy kainalossa?

Ei en ikinä.

Nuihin entisiin aikoihin mun päivät meni aina samalla kaavalla. Herätys,makaa sohvalla,mene töihin,makaa taas sohvalla ja nukkumaan. Päivästä toiseen aina sama laulu. Ei ihme että olin väsyny,masentunu ja elämä oli pelkkä paskaa.

Onneksi enään en elele tuolla tavalla :D

Olen päässyt nyt  prosessissani jo siihen pisteeseen etten aina edes välillä enään muista,että laihdutan. Aamulenkkeily,kuntosali ja terveelinen ruokavalio ovat jo niin juurtuneet mulle tavaksi,etten enään aina muista että pudotettavia kiloja on vielä jäljellä.

Mutta sehän on aika hyvä juttu?

Tällä hetkellä mun puntari on edelleen pannassa enkä edes tiedä paljonko juuri nyt painan. Toisaalta se on hyvin helpottavaa. Oli hyvä idea Joonakselta piilottaa se multa.Sen piilottamien on auttanu mut pääsemään yli siitä lukeman pakonoimaisesta tuijottamisesta. Miten vapautavaa.

Kyllä mie silti välillä stressaan myös sitä kun en pääse sille puntarille. Olen välillä varma,että olen lihonut kaiken takaisin pelkästään sen takia etten saa puntarilta siihen varmistusta. Ihan sama sille roikkuko vaateet päällä,muttako puntari ei ole varmistanut asiaa niin ei voi tietää.

Lähden tästä nyt aamupuuron keittoon ja siivoilemaan viimeiset halloweenbileiden sotkut!

Ihanaa alkavaa marraskuuta ja viikkoa kaikille höpönassuille!