sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Supersunnuntai ♥








Tadaa ! Aloin heti lunastamaan lupauksia siitä, että alan kuvailemaan ahkerammin. Tänäänkin oli aika kiire päivä, mutta kun tarpeeksi haluaa uusia kuvia, niin kyllä sitä aikaa aina löytyy !
Kovasti harmitti ja ärsytti ulkona vallitseva totaalisen harmaa ja paska ilma, mutta sanonpas silti, että saatiin aikaan aikas onnistuneita asukuvia ! Haha ja mieki sain vähän harjotella poseeraamista. En yhtään osaa olla luonteva kameran edessä ja se tuntuu musta tosi epämukavalta. Alan aina ilmeilemään ja itkemään sitä, kuinka ihminen voikaan näyttää tyhmältä.

Toivottavasti ette tykkää pahaa, että yritän vähän laajentaa mun blogini raameja. Vähän niin kuin edellisessä postauksessa jo kerroin. Kun ne terveelliset elämäntavat on kuitenkin kokonaisuudessaan niin pieni osa minua, Lisäksi mulla välillä tökkii höpöttää teille aina niistä samoista asioista. Ja kun kokoajan yrittää kirjottaa blogia niin, että kaikki postaukset käsittelisi ainoistaan sitä kuinka syödä, kuinka laihduttaa, kuinka pitää yllä terveellistä elämäntapaa ym. alkaa helposti tuntumaan siltä, että vain toistaa itseään ja samoja asioita, eikä kohta kukaan jaksa lukea mun postauksia. Tietysti edelleen kirjoitan myös niistäkin aiheista, koska jälleen kerran ovathan ne osa minua ja minun elämää. Mun elämä kuitenkin pyörii treenaamisen lisäksi niin monen muunkin asian ympärillä, että välillä olisi kiva höpöttää niitä teillekkin.

Niin kuin vaikka sitä, että meidän sunnuntai meni tänään Joonaksen kanssa muuttopuuhissa. Valitettavasti ei meidän oman muuton, vaan Saagan ja Jeren. Haha olen tosi hassu ihminen, kun oikeasti rakastan muuttamista tosi kovasti ! Mikä ihana tunne se onkaan, kun saat suunnitella jo uuden asunnon järjestystä ja sisustusta. Ja pakkaillessa vanhoja tavaroita, saa käydä läpi ihania muistoja ja heittää poies tavaroita mitä et oikeasti enää tartte. Muuttaminenhan on kuulema yksi ihmiselämän stressaavimmista asioista. Pyh ei ainakaan mulla! Meillä oli oikein mukava päivä, kun siivoiltiin ja pakkailtiin vanhaa  asuntoa. Ja saatettiin me Saagan kans ottaa samalla ihan hitusen viiniä ja makoilla lattialla miettimässä kaikkea sitä kivaa, mitä tuleva kevät tuo tullessaan  

6 kommenttia:

  1. Ompa kiva asu, varsinkin noi housut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iso kiitos ! Nämä pöskyt onki yhdet lemppareista ! :)

      Poista
  2. Ihana asu ja waah rakastan muuten sun hiuksia! *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! Itsekkin rakastan kyllä näitä hiuksia, vaikka niiden ylläpitäminen on välistä vähän vaikeaa :D

      Poista
  3. Kiva kun teet muitaki postauksia kuin terveellisistä elämäntavoista! :) Ihana asu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että ihana kuulla, että tykkäät ! Itelläki nyt ihan uutta intoa kirjottaa, kun ei tarvitse pyöriä kokoajan samassa aiheessa :D Ja voi kiitos ! :)

      Poista