sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tatuointihaaveilua

Mie olen joskus täällä ohimennen kertonukki teille, että mulla on paljon tatuointeja. Osa hyvin rakkaita, osa vähemmän rakkaita ja joiden toteuttamista olisi voinut harkita hieman pidempään. Multa on muutaman kerran jo toivottu postausta mun omista tatuoinneista, mutta ihan vielä ette sitä saa :)

Syy tähän on se, että mun tatuointikuume on ihan järjetön ja haluaisin kokoajan lisää. Kuitenkin mun kehossa ja hyvin näkyvällä paikalla on/oli muutama kuva, josta en todellakaan ollut niin ylpeä. Päätin siis, että ennen kun tatuoin itseeni jotain uutta, hoidatan ne " ei niin hienot"- kuvat piiloon. Tällä hetkellä mulla on siis menossa projekti, jossa peitetään mun oikean käden paria tatuointia. Lisäksi muutamaa vanhaa väritetään. Kun tämä projekti on valmis, saatte sitten postauksen mun omista kuvista!

Mun kaikki tatuoinnit ovat olleet mustavalkoisia. Ensimmäisen otin selkääni heti kun täytin 18 ja se oli mustavalkoinen kuva. Jotenki en sitten sen jälkeen tajunnut, että myös värikuvia on olemassa :D Vaikka värilliset tatuoinnit on niin ihana ! Ja sitä paitsi just niiden luulisiki sopivan mulle paremmin ?! Kuitenki tällä hetkellä multa siis väritetään muutama vanha kuva ja peitekuvista tehdään värillisiä.


 Tadaa. Tässä on nyt pieni kurkistus ihan mun omasta kädestäni komeilevasta peitekuvasta. Mie rakastan tätä niin paljon !

Kun mun nykyinen projekti on lopuillaan, aloitan mun tatuointihaaveiden toteuttamisen ! En tiedä ihan vielä mistä aloitan. Mie haluan kaikki heti ! Olenki päättäny buukata mun tatuoijan vuodeksi eteenpäin... :D


Disney- tatuointi
Paljonpaljon lisää Disney- tatuointeja! Olen suunnitellu ja varannu mun vasemman käden ihan kokonaisuudessaan Disney-tatuoinneille. Lumikki, Ariel ja Pocahontas sieltä jo löytyykin. Aikasemmin mie vähän suunnittelin pysytteleväni prinsessoissa, mutta Disney- hahmojen seassa on niin monta muuta mulle tärkeää suosikkia, jotka mie haluan osaksi mun Disney- kättäni. Esimerkiksi Dumbo mun on pakko sinne saada !



Frozen- tatuointi
Kuten ehkä joku tietääki, mutta siis Frozen on mulle tosi iso juttu. Se on mun ehdoton leffaykkönen, jota ei kovin helposti syrjäytetä. Olisin tietty voinu laittaa tämän tuoho Disney- kastiin, mutta en halua Frozen tatuointia osaksi mun Disney-kättäni, vaan mun vasen reisi on varattu kokonaan massiiviseen ja värikkääseen Frozen kuvaan ! Okei, ehkä yksi pieni Olaf voisi piiloutua myös Disney-käteeni !






Yksisarvinen
Vielä en oikein tiedä minkälaisen yksisarvisen mie haluan ja minne, mutta jossain vaiheessa mie sen haluan. Hyvin värikkään ja tosi tyttömäisen tietysti !


My Little Pony
Tämä sopii niin mulle ja My Little Pony- tatuoinnista olenki haaveillu jo aika kauan ! Tärkeää on se, että ne on just niitä oikeita My Little Poneja.. En tiiä ihan mihin sen sijoittiaisin, kun se paikka tuntuu vaihtelevan joka kerta uudestaan ja uudestaan. Mutta jaloissa on esimerkiksi  vielä niin rutkasti tyhjää tilaa !




Kuvien lähteet:
http://wefollowpics.com/bambi-and-thumper-tattoo/
https://inkluded.wordpress.com/2015/01/18/beau-redmans-disney-tattoos-2/
http://www.tattooeasily.com/little-pony-tattoo-designs/
http://www.inkme.tattoo/wp-content/uploads/2016/01/89-unicorn-tattoos.jpg?x79615
http://www.tattooeasily.com/little-pony-tattoo-designs/
http://www.imgrum.net/user/veronikaliddell/1261326448/828860523785660097_1261326448
http://www.gurl.com/2014/12/05/frozen-let-it-go-elsa-olaf-tattoos/
http://14871-presscdn-0-39.pagely.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/2015/08/disney-tattoos-feature2-727x404.jpg
http://www.creemmagazine.com/unicorn-tattoos/
https://renymihaylova.files.wordpress.com/2015/01/photogrid_1418851547131_wm1.jpg



Onko siellä muita, jotka haaveilee tatuoinnin ottamisesta? Tai kenties tietää jo kaikki maholliset kuvat, mitä tulevaisuudessa haluaa ottaa ? :)


3 kommenttia:

  1. Ihania ideoita ♥ varsinkin tollanen my little pony olisi tosi suloinen :) Itselläkin on tosi kova tatuointikuume, yleensä ne rahat tulee vaan laitettua kaikkeen muuhun (matkakuume on myös aika kova, heh).

    VastaaPoista
  2. Toi sun tatuointi on todella kaunis <3 Mulla on ollut jo pitkään, tarkoitan oikeesti tosi pitkään ollut tarkoitus mennä ottamaan uusi tatuointi, mutta en ole edelleekään 100% varma minkä haluan. Jokin matkustamiseen liittyvä olisi todella kiva, mutta en haluaisi semmosta joka on kaikilla :D Siinä siis ongelma. Mutta ehkä se ei haittaa jos jollain on samalainen, kunhan itselle on tärkeä merkitys. Nuo sun tatuoinnit joita haluaisit on kyllä niin kivoja, Disney aiheiset tatskat on mun mielestä aina hyvä idea :)

    VastaaPoista
  3. Frozen/MLP-tatska ois kyl aivan täydellinen! Noi on kaikki tosi omaperäisiä ja ihania <3

    VastaaPoista