Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Moikka ja ihanaa uutta viikkoa !

Täällä jaksellaan olosuhteisiin nähden oikein mukavasti! Olen viimeaikoina lukenu tosi paljon eri blogeista ja artikkeleista ylikunnosta ja siitä mitä kaikkea se voi kropalle aiheuttaa. Tietysti kun asia koskettaa tällä hetkellä niin vahvasti itseä, tulee luettua myös hyvin paljon siitä kirjoitettuja juttuja.
Eksyin myös selailemaan jostain ihme syystä oman blogini vuoden aikaisia tekstejä.
Ja täytynee sanoa, etten enään yhtään ihmettele sitä, että olen nyt tässä tilassa. Kuten mieki olen oppinu nyt, kahden dieetin lähes peräkkäinen vetäminen oli hirveä virhe. Ja siihen päälle vielä se, että myös dieetin ulkopuolella elin kaikki ateriani dieettirungon mukaan. Oli siis vaan ajan kysymys kunnes mun kroppa sanoo itsensä irti. Vaikka mulla ahistaakin se, että lääkärini mukaan mun tulee välttää rankkoja salitreenejä ensi kevääseen saakka, tiedän että se on vaan mun omaksi parhaaksi. Ja jos olisin ollut fiksu jo vuosi sitten olisin jättäytynyt salilta kunnolla poies ja vähän hidastanut tahtia. Kaikki merkit ylikunnosta oli jo silloin havaittavissa.

Mun oli kertakaikkiaan pakko poimia tähän joitain juttuja mun viime syksyn kirjotuksista:

"Normaalinkaan kotiruokaan ei uskalla koskea, koska pelkää että se näkyy heti vyötäröllä. Ylimääränen banaani päivässä saa lähestulkoon jo itkemään itsensä uneen tai lähtemään ylimääräselle lenkille sen polttamiseksi. En uskalla palata siihen "normaaliin" syömiseen, jossa aamupalalla voi rauhassa syödä juustoa leivän päällä tai lounaalla nauttia pestoa kastikeena, koska pelkään että laihtuminen pysähtyy siihen paikkaan ja lihominen alkaa. Olen yrittäny hokea itselleni satoja kertoja, että ei kukaan liho normaalista ruuasta. Mie tuskin paisun takasin siitä banaanista tai pestosta. Kyllä mie tiedän että ne donitsit ja pitsat ja alkoholi on ollu syy siihen lihomiseen, eikä normaali terveellinen kotiruoka.Ja se että teen viikossa 4-5 aerobista treeniä ja 4 lihaskuntotreeniä, niin luulis että vielä suuremmalla syyllä saisi syödä muutakin kuin dieettiruokaa. Mutta kun ei pääkoppa anna periksi. Välillä voisin antaa oikean käteni kasvislasagnesta, tortilloista tai mansikkajoqurtista, mutta kun niitä ei ole mainittu "sallituissa" ruuissa, niin eihän niitä hitto vie uskalla suuhunsa pistää.. " ( Dieettihumalassa 080915 )

Täytyy sanoa, etten itsekkään tiedä miten kommentoisin tuota. Tosi tosi huolestuttavaa ja jopa surullista, että mie olen ajatellu asian noin ronskisti. Tietysti mie pelkään vieläki lihomista, mutta tässä tilanteessa mun on pakko yrittää unohtaa se. Sitä paisti tämä syksy on ihan lääkärin luvalla pyhitetty pelkästään hyvälle ruualle. On menny sata purkkia Ben&Jerry- jäätelöä ( kyllä, vihdoin maistoin niitä, enkä voi uskoa kuinka mie olen voinu ikinä elää ilman niitä! ), karkkia, pastaa, pitsaa ja arvatkaas mitä! Paino ei ole liikkunu suuntaan eikä toiseen. Mikä on siis loistava juttu, koska se on saanu mut tajuamaan sen, ettei se paino oikeasti nouse niin "helposti" kun mitä mie olen aina pelänny. Tuommonen treenimäärä hyvin niukalla ruokavaliolla ei todellakaan tee hyvää kenellekkään.

"Maanantaina meinasin pyörtyä kesken jalkatreenin. Havahduin makaamasta kuntosalin lattialla jalat seinää vasten, kun hätääntynyt toinen kuntosalinkäyttäjä tiedustelee olenko kunnossa. Luulin,että selviän raskaasta jalkatreenistä pelkällä kahvilla ja maitorahkalla, jotka vedin nassuun aamupalalla. Ei menny ihan niin. Se oli ensimmäinen iso asia,josta tajusin että mun pitää oikeasti alkaa syömään paljon enemmän ruokaa. Ei ihme, ettei treeni ole viimeaikoina oikein kulkenu, kun kropalla ei ole ollut yhtään energiaa treenaamiseen. Menneellä viikolla olen keskittynyt ateria kerrallaan siihen, että syön tarpeeksi." ( Ruokakamppailua 181015 )

Pakko kommentoida, ettei vissiin siltikkään menny päähän se oikein syöminen ?! Ja miten oli sitten tuo, että keskityn joka aterialla syömään tarpeeksi ? Apua, mie en kestä itteäni ja omaa tyhmyyttäni!

"Liikuntakoukkuun on hirveän helppo lipsahtaa. Olen onneksi oppinut tuntemaan itseni ja rajani vähän paremmin nuista ajoista, mutta siltikkään en aina halua myöntää itselleni että pahaan addiktioon päin ollaan taas menossa. Mun paino on viime kuussa tippunut kolme kiloa. Kolme kiloa! Taas minussa tappelee kaksi puolta. Toinen puoli kertoo,että se on terveellinen tahti ja mitä lähempänä olen normaalipainoa sitä hitaammin se tippuu. Plus se on tippunut kuitenkin siitä huolimatta vaikka viikonloppuisin olen mässännytkin karkkia. Toinen puoli kuiskii minulle, että dieetillä paino tippu nopeampaa kuin nytten. Välillä lipsun kuuntelemaan liikaa sitä jälkimmäistä puolta.

Liiallisesta liikuntakoukusta ei ole kellekkään hyötyä. Liikunnan pitäsi olla kropalle terveellista ja tuoda hyvää oloa. Kun liikkuminen menee addiktion puolelle, se ei pelkästään tuohoa kehoa ja terveyttä vaan myös mielenterveyden. Ainaki mie olin niin hukassa oman pääni kanssa silloin.

Totean taas sen minkä olen sanonut monessakin tekstissä ennenkin. Itseään pitää oppia kuuuntelemaan. Jos kroppa sanoo seis ,älä mene salille väkisin. Aina ei ole pakko liikkua." ( Liikuntakoukussa 081015) 

Okei, fiksusti ajateltu ja tiedostettu, mutta miten meni noin niinku omasta mielestä ? Muistan tuon ajan oikein selvästi. Tajusin kyllä, että nyt menee ihan liian lujaa ja kuinka kauan mie loppujenlopuksi sitten olin poies salilta ? Viikon. VIIIKON! Ei hele. Ihan niin kuin viikossa kerkeäisi se kroppa parantua ollenkaan? Tällä hetkellä olen ollu pois salilta kolme kuukautta, ja liikuntakielto sen kun jatkuu.

Onneksi mie olen menossa hyvää vauhtia nyt fiksumpaan ja terveempään suuntaan. Suuntahan ei enään ole kuin ylöspäin!