Malliainesta

Nyt kun Joonas on todella innostunut kuvaamisesta ja alkanut harrastamaan sitä tosissaan,on meidän kuvausretkistä tullu jo syvälle juurtunut tapa. Meän normaalisti sunnuntaille sijoitettu kuvausreissu koki eilen vähän takapakkia,kun vettä satoi ja ilma oli hyvin harmaa.

Mutta onneksi tänä aamuna paistoi aurinko ja meillä oli molemmilla vasta iltavuoro,mikä mahdollisti kuvausreissulle lähtemisen !

Tarvitsin siis itsestäni onnistuneen kasvokuvan,mikä oli koko kuvausreissun päätarkoitus.

Hihi en saa vielä paljastaa miksi,mutta malttakaa kuulette kyllä!

Onnistuneen mulle kelpaavan kasvokuvan ottaminen oli tosin helpommin sanottu kuin tehty.

 Kokoajan naama oli väärin ja jos naama oli oikein hiukset oli väärin,tai sitten koko olemus.

Halusin kuvasta semmosen,että se oikeasti näyttää minulta. Eli värikkään ja ylienergisen.

Ja kun semmonen ei onnistunu ekalla yrittämällä,aloin kiukuttelemaan. Tänään olin jotenki tosi kärsimätön ja  halusin että hyvä kuva tulee ekalla yritämällä. Ja sehän nyt ei ikinä onnistu.

Sata kuvaa myöhemmin,saatiin vihdoin onnistumaan kuva joka jopa miellytti minua. Tai niin mie luulin. Kun katsoin kuvaa koneelta isolta näytöltä,totesin ettei tämä ollukkaan hyvä. Olenpa vaikea ihminen. Tämä nyt tarkoittaa sitä,että uutta kasvokuva reissua pukkaa. 

Onnistun kyllä kuvissa,jossa näyn kokonaan. En siis lähellekkään kaikissa !

Kun se kamera tulee lähemmäs en sitte enää onnistukkaan. Kumma juttu.

En osaa yhtään olla luonteva kameran edessä.Yritän aina aivan liikaa ja siitä seuraa hirveä turhautumispuuska. Niin kuvaajalla kuin kuvattavallakin. Onneksi monesti siellä sadan kuvan joukossa on yleensä muutama julkaisukelpoinen kuva.

Ja huomaatteko, että ekat kuvat vähään aikaan missä mulla ei ole urheiluvaatteita päällä? :D

Haha tässä esimerkki siitä,että ehkä nyt menee poseeraminen vähän yli? 

Sitte tästä pirun yskästä!

Tänä aamuna kun heräsin ja totesin,ettei enään yskittänyt. Olin yöllä yskinyt itseni melkein hengiltä,joten ehkä kaikki yskät oli nyt yskitty. Kiikutin aamupalan itselleni sänkyyn ja salaa haaveilin palaavani jo takaisin salille. Melkein jo näin itseni juoksumatolla hymyilemässä leveästi. Unelmoin ihan liian aikasin.

Tulihan se yskä sieltä takaisin ja sain haudata taas haaveet salille paluusta.

Olen joskus kuullu sanonnan,että yskä lähtee vain yskimällä. Otan nyt itelle sydämmen asiaksi alkaa yskimään työkseni,että pääsen tästä joskus eroon.