Ei vieläkään salille.

Mun oli tarkotus tulla tänne tänään kirjoittelemaan,siitä kuinka ihanaa oli taas päästä takaisin salille ja treenamaan! No mun salille paluu koki vähän takapakkia ja sitä on nyt lykätty maanantaihin. En päässytkään hehkuttamaan sitä tänne.

Järki sanoo,ettei sinne todellakaan kannata mennä puolikuntoisena,muttako halu on niin suuri. Kaipaan sitä tunnetta kun lihaksissa polttelee niin kovasti,että tuntuu ettei jalatkaan kanna. Kaipaan sitä kun huomaa kehittyvänsä ja pääsee nostamaan painoja ylöspäin. Mun ainoa "urheileminen" on ollut viimeaikoina lähinnä siivoamista ja pieniä kävelylenkkejä.

Olin ostanu itselleni jo uudet salihousut ja kaikki comebackia varten! Eilen illalla olin niin innoissani,että pakkasin jo salikamppeetkin eteiseen valmiiksi. Täytyy kyllä myöntää,että välillä on tosi vaikea kuunnella sitä järjen ääntä,joka kieltää  menemästä tänään treenamaan. Olen aina ollu semmonen kärsimätön tyyppi,joka ei malta odottaa ja haluaa kaiken kivan tapahtuvan

heti. Nytkään en malta parantaa itseäni kunnolla loppuun asti vaan yritän mennä aina puolikuntoisena takaisin salille. Eihän siitä olisi edes mitään tullut kun joka ponnistuksella olisi alkanu hirveä röhinäyskä. Malttia malttia,enköhän mie sinne takaisin aikanani pääse!

Kyllästyttää vaan käydä päivästä toiseen vaan töissä,kotona ja vähän kävelyillä. Kaipaan omaa kuntosaliani ja sen ihanaa tuoksua! Jos treenitauosta on ollut jotain hyötyä,niin se että olen opetellu rentoutumaan. Olen hirveän menevää tyyppiä ja kokoajan matkalla jonnekkin ja koko päivä on aina aikataulutettu. Nyt pahan flunssan kourissa mulla on ollu hyvää aikaa opetella vain makamaan.

Olen nauttinu pitkistä aamupaloista Netflixin seurassa,iltaisin olen vaan maannut sohvalla ja opetellut renoutumaan kunnolla.Ja se on tuottanut tulostakin! Pitkästä pitkästä aikaa olo on oikeasti aika rento :D

Viimeviikko kuitenkin on meillä täällä kotona ollut kaikkea muuta kuin rento. Mun oma kullannuppuni oli viikon ajan vain maannut apaattisena vaatehuoneen hyllyllä. Se ei leikkinyt meidän toisen kissan Tirkun kanssa ollenkaan,eikä tullut edes syömään.

Luulin,että pikku mimmi kärsii ummetuksesta ja vein sen eläinlääkäriin. Kyse ei ollutkaan ummetuksesta,vaan kohdun pahasta tulehduksesta ja pieni heiveröinen Minttuni kiidätettiin leikkaukseen. Monen monen piinavan tunnin jälkeen saatiin ilouutisia,

kun kuultiin että leikkaus oli erittäin onnistunut ja Minttu voi tilanteen nähden hyvin.

Nyt meidän arki pyörii Mintun ympärillä,kun pikkuinen toipuu isosta leikkauksesta. Kaulurin kanssa on vähän vaikea kävellä ja syödä, ja äiskää aina inhotaan kun on lääkkeenoton aika. En siltikkään voi tarpeeksi sanoin kuvailla sitä,miten onnellinen olin kun 

leikkauksesta seuraavana aamuna kuulin pikku mimmin pitkästä aikaa kehräävän!

Kello oli 04.00 torstaiaamuna ja meidän Minttu istui hievahtamatta silmät kiinni keittiön lattialla ja kehräsi ihan hiljaa.

Kyllä siinä mamman silmät vähän kostu <3

<3